maanantai 4. marraskuuta 2019

Mieleenpainuvimmat hotellit: Park Tower, A Luxury Collection Hotel

Rakastan hotelleja ja voisin vaikka asua hotellissa. Mikään ei ole parempaa kuin ylisuuret sängyt ja pehmeät lakanat. Ne minulla tulee hotelleista ensimmäisenä mieleen.

Millaisista hotelleista sitten pidän? Etsin yleensä aina laatua. Kolme tähteä on siinä ja siinä. Sen sijaan neljä ja viisi tähteä kuulostaa paljon paremmalta. Pidän myös yleensä huolen siitä, että hotellista löytyy aina kylpyamme. Sekin on tärkeää, että aamiainen on aina odottamassa.

Olen päättänyt kirjoittaa omat postauksensa joistakin mieleenpainuvimmista hotelleista. Ensimmäisenä vuorossa on Park Tower, A Luxury Collection Hotel, Buenos Aires. Vietin siellä mieheni kanssa yhden yön juhlien syntymäpäiviäni ennakkoon huhtikuussa 2018.

Työpiste ja olohuone eteisaulasta käsin.

Huone on juuri niin hieno kuin kyseisen hintaluokan huoneen voi olettaakin olevan. Olohuoneen pöydälle on tuotu tuoreita hedelmiä ja hieman parempaa suklaata.

Hedelmät, suklaat ja viini odottavat matkalaista.

Myös muualla huoneessa oli upeaa. Kylpyhuoneesta löytyi tietysti kylpyamme ja laadukkaampia kylpytuotteita.


Tällaisen kylppärin voisin melkein haluta kotiinkin.





Tilasimme illallisen suoraan huoneeseen. Huonepalvelu toimi, kuten kuvitella saattaa. Ruoka tuotiin asianmukaisesti tarjoiltuna suoraan olohuoneeseen ja pöytäkin katettiin.

Näkymä pimenevään Buenos Airesiin.

Park Tower, A Luxury Collection Hotel tunnetaan siis kaiken kaikkiaan luksusluokan hotellina. Me maksoimme 387€ yhdeltä yöltä kyseisestä huoneesta. Lisähintaa toi tietenkin huoneeseen tarjoiltu illallinen, joka maksoi noin 60€.

Kannattiko käydä? Kyllä. Huone ja koko hotelli oli erittäin viihtyisä ja hyvällä paikalla. Voisin ehdottomasti yöpyä Park Towerissa uudelleenkin.












4 kommenttia:

Suomenlinna päiväkohteena

 Blogi on viettänyt hetken - tai vähän enemmänkin - hiljaiseloa, mutta nyt taas aktivoidutaan. Olen pistänyt kaiken toivoni siihen, että mat...