keskiviikko 29. huhtikuuta 2020

6/195

Seuraavaksi jatketaan taas juttusarjaa maista, joissa olen vieraillut. Kuudentena maana on Espanja, jossa on tullut vierailtua melko useinkin. Aloitetaan purkamaan vierailuja ihan sieltä lapsuudesta.

90-luvulla vanhemmillani oli tapana (kuten edelleenkin on) matkustaa Kanarialle melko usein. Kanariasta tuli siis ensikosketukseni Espanjaan. Myös siinä mielessä varsinkin Playa del Ingles on merkityksellinen paikka, että opin siellä uimaan 6-vuotiaana. Olimme tuolloin reissussa vanhempieni sekä äitini kahden siskon (eli siis tätieni) ja heidän miestensä (onko ne nyt virallisesti setiä?) kanssa. Hyppäsin vaan yllättäen altaaseen ja aloin uimaan. Sen jälkeen niitä uintikilometrejä on kertynyt jo vähän enemmän.

Mieleen noista 90-luvun reissuista ovat jääneet myös kadulla hiuksia laittavat naiset, joita Espanjassa on edelleen vähän jokaisessa kadunkulmassa. Olenpa itsekin saanut pienenä tyttönä upeat letit hiuksiini. Muistan senkin vielä elävästi. Viime kesänä Fuengirolassa palasin näihin muistoihin ja mietin kovasti useammankin naisen kohdalla, josko isompi lapsista haluaisin itselleen letit. Innostusta ei sitten kuitenkaan ollut vielä siihen pitkään paikallaan istumiseen, joten ehkä vähän myöhemmin sitten.

Kanariansaaret

Kanaria on tullut tutuksi siis jo lapsuudesta lähtien. Olen vieraillut siellä useammankin kerran, mutta en yhtään kertaa aikuisuudessa. Maaliskuussa oli tarkoitus lähteä viettämään sinne siis äitini syntymäpäiviä, mutta tuo reissu peruuntui sattuneesta syystä. Tavallaan odotin tuota reissua kovin innolla, sillä olisi ollut mukava päästä näkemään, kuinka paikat ovat muuttuneet. Se siirtyi nyt sitten tuonnemmaksi.

Hieman tieteellistä faktaa tähän välin sen verran, että Kanariansaaret koostuvat 13 saaresta, joista kahdeksalla on asutusta. Suomalaisille tutuimpia saaria ovat Teneriffa, Gran Canaria, Lanzarote ja Fuerteventura. Näiden lisäksi asuttuja saaria ovat El Hierro, La Gomera ja La Palma. Asumattomia saaria taas ovat La Graciosa, Alegranza, Isle de Lobos, Montana Clara, Roque del Este ja Roque del Oeste. Näistä olen itse vieraillut Teneriffalla ja Gran Canarialla. Lanzarotea ja Fuerteventuraa pähkäilin pitkään ja voi toki olla, että niilläkin olen vieraillut lapsuudessa, mutta en pysty sanomaan varmasti.

Teneriffan saarelta muistan tulivuori Teiden. Teneriffahan on väkiluvultaan Espanjan suurin saari ja pinta-alaltaankin toiseksi suurin, ainoastaan Mallorcan oltua suurempi. Teide taas on koko Espanjan korkein kohta kohoten 3 718 metrin korkeuteen. Tulivuorelle pääsee kaapelihissillä ja tuo retki on yksi Teneriffan reissujen kohokohdista. Onneksi Teide ei ollut tuolloinkaan kovin aktiivisella tuulella, kuten ei muutenkaan viime aikoina. Viimeksi tulivuori on purkautunut nimittäin 1909.

Muutoin Kanariansaarista on jäänyt mieleen Playa del Ingles - eikä ainoastaan uimisen vuoksi. Sieltä löytyy paljon mielenkiintoista tekemistä ja upeita rantoja. Kohteena siis oikein mukava, jos etsii rantalomaa. Toisaalta taas jos suomalaisia turisteja vilisevät paikat eivät ole mieleen, suuntaa jonnekin muualle. Kanariansaaret ovat aika lailla suomalaisten kansoittamia paikkoja, joten ei Kanarialla rauhassa saa olla.

Kanariansaaret on monessakin mielessä helppo kohde. Sinne pääsee niin omatoimisesti kuin pakettimatkalle. Myös fakta, että siellä pärjää suomen kielellä, sopii monelle matkailijalle. Erityisesti voisin suositella Kanariaa sellaisille, jotka eivät omaa pitkää matkailuhistoriaa.

Manner-Espanja

Rakastan Espanjan manteretta. Oma suosikkikaupunkini on ehdottomasti Barcelona. En osaa edes selittää, miksi Barcelona vetää puoleensa, mutta niin se vain on. Muuttaisinko sitten kuitenkaan Barcelonaan? En. Jos muuttaisin Espanjaan, muuttaisin ehdottomasti Costa del Solille. Barcelonasta kuitenkin vielä sen verran, että vain vähän reilun sadan kilometrin päässä Barcelonasta sijaitsee Salou. Se on yksi parhaimmista lapsiperheen kohteista, mitä tiedän.

Costa del Solin tuossa jo mainitsinkin. Sen suosituimpia kaupunkeja ainakin matkailijoiden keskuudessa ovat Fuengirola, Marbella, Malaga, Nerja, Benalmadena ja Torremolinos. Itse olen käynyt kaikissa näissä ja useampia kertoja. Espanja kuuluu niihin maihin, joihin palataan joka vuosi. Joinakin vuosina jopa useamman kerran. Costa del Solin alueesta pidän siinäkin mielessä, että sieltä on helppo lähteä Gibraltarin suuntaan esimerkiksi vuokra-autolla. Ja Gibraltariltahan pääsee helposti lautalla vaikkapa sitten Marokkoon.

Omalla kohdallani etenkin luoteis-Espanja on jäänyt hieman hämärän peittoon. Ehkäpä seuraava Espanjaan suuntautuva matka voisi suuntautua tuolle alueelle.




Mikä on paras matkustusaika?

Espanjasta löytyy kohteita vuoden jokaiselle kuukaudelle. Eniten ihmiset mieltävät Espanjan rantakohteeksi, mutta on se paljon muutakin. Suuret kaupungit tarjoavat kulttuuria vaikka sitten kesken talvikuukausien. Espanjaan voi siis matkustaa oikein hyvin koska tahansa!

Hintataso

Mielestäni Espanja on edelleen edullinen maa lähes kaiken suhteen. Toki olen itse ainakin pistänyt merkille, että hintataso on nousemassa sielläkin, mutta silti mennään vielä oikein kohtuullisissa hinnoissa. Ravintoloiden kohdalla hintataso kuitenkin vaihtelee vahvasti sen mukaan, ollaanko turistialueella vai ei. Paikallisten suosimissa paikoissa lounaan voi saada reilusti alle 10 eurolla, kun taas turistipaikoissa 10 euroa on aika lailla minimi. Ruokakauppojen hintataso on mielestäni joka paikassa hyvin edullinen - ainakin jos Suomen hintoihin vertaa.

Itse on mennyt noin sadan euron päiväbudjetilla per aikuinen. Tämä budjetti kattaa niin ruokailut kuin aktiviteetit. Aktiviteetit saattavat joskus vielä enemmänkin kuin sata euroa, mutta lopulta budjetti tasoittuu, kun jonakin toisena päivänä hengaillaan vaan rannalla.


Onko meillä suunnitelmia matkustaa Espanjaan?

Ei ole varsinaisia suunnitelmia, mutta ilman suunnitelmiakin on selvää, että lähdemme taas Espanjaan, kun tilanne sen sallii. Rakastan siestaa ja muutenkin rauhallista elämää. Rakastan ihania pikkuisia katuja ja matkamuistomyymälöitä. Rakastan myös sitä, että voin pysähtyä kahvilaan nauttimaan banana splitin aina halutessani. Kysymys varmaan kuuluukin, minne päin Espanjaa olemme menossa seuraavaksi...






Now I will continue a series of countries that I have visited. The sixth country is Spain, which has been visited quite often. Let’s start unpacking visits right there from my childhood.


In the 90s, my parents used to (as they still do) travel to the Canary Islands quite often. So Canary became my first contact with Spain. I remember my first trip there. I was six and I learned how to swim. We were on a trip at the time with my parents as well as my mother’s two sisters (my aunties) and their husbands (are they officially uncles?). I suddenly jumped into the pool and started swimming. Since then, those swimming kilometers have accumulated a little more.


I also remember those women doing people's hair in the streets. I remember how I had gorgeous braids in my hair when I was little. I still remember it vividly. Last summer in Fuengirola, I returned to these memories and wwas thinking if the bigger of the children would like braids for themselves. However, there was no enthusiasm for sitting there for that long time, so maybe a little later then.


Canary Islands

The Canary Islands has thus become familiar since childhood. I have visited there several times, but not once in adulthood. So it was planned to go there in March to celebrate my mother's birthday, but that trip was canceled for a reason we all know. In a way, I was looking forward to that trip very eagerly, as it would have been nice to see how the places have changed. Well, maybe later.


A little scientific fact about Canary Islands for those who don't know. Rhe Canary Islands includes 13 islands, eight of them are inhabited. The most familiar islands for Finns are Tenerife, Gran Canaria, Lanzarote and Fuerteventura. In addition to these, the inhabited islands include El Hierro, La Gomera and La Palma. The uninhabited islands are La Graciosa, Alegranza, Isle de Lobos, Montana Clara, Roque del Este and Roque del Oeste. Of these, I have visited Tenerife and Gran Canaria. Lanzarote and Fuerteventura, I'm not sure about them. Maybe in a childhood?

From the island of Tenerife I remember the volcano Teide. Tenerife is the largest island in Spain in terms of population and the second largest in area, only Mallorca is larger. Teide, on the other hand, is the highest point in all of Spain, rising to an altitude of 3,718 meters. The volcano can be reached by cable lift and that excursion is one of the highlights of Tenerife’s travels. Fortunately, Teide wasn’t in a very active mood at that time, as it wasn’t anyway lately. The last eruption was in 1909.


Otherwise I remember Playa del Ingles very good - and not just for swimming. There is a lot of interesting things to do and great beaches. The destination is therefore very comfortable if you are looking for a beach holiday.


Mainland Spain

I love the Spanish mainland. My own favorite city is definitely Barcelona. I can’t even explain why Barcelona is so attractive, but that’s just the way it is. But would I move to Barcelona then? I don't think so. If I moved to Spain, I would definitely move to the Costa del Sol. But now back to Barcelona. Or close to it. Hundred kilometres from Barcelona you can find Salou. My points go to that beach destination as well!


I already mentioned the Costa del Sol. Its' most popular cities, at least among tourists, are Fuengirola, Marbella, Malaga, Nerja, Benalmadena and Torremolinos. In fact, I have visited all of them and many times. Spain is one of the countries to which it returns every year. In some years, even several times. I also keep in mind that from Costa del Sol you can easily get to Gibraltar, for example by rental car. And from Gibraltar you can easily get to Morocco by ferry, for example.


What is the best travel time?

In Spain you will find destinations for every month of the year. Most people think of Spain as a beach resort, but there is much more. The big cities offer culture even in the middle of the winter months. So you can travel to Spain very well at any time!


Price Range

I think Spain is still an affordable country. Sure I have noticed that the price level is rising there, too, but still goes even properly reasonable prices. For restaurants, however, the price level varies greatly depending on whether you are or not in a touristic area. In places favored by locals, lunch can be obtained for well under 10 euros, while in tourist places 10 euros is pretty much the minimum. In my opinion, the price level in grocery stores is very affordable everywhere - at least if you compare it with Finnish prices.


My daily budget has been about one hundred euros per adult. This budget covers both meals and activities. Activities may sometimes be even more than a hundred euros, but on beach days you don't really spend money. So that covers the activities.


Do we have any plans to travel to Spain?

There are no actual plans, but even without plans, it is clear that we will leave for Spain again when the situation allows. I love siesta and a peaceful life anyway. I love the lovely little streets and souvenir shops. I also love that I can stop at a cafe to enjoy a banana split whenever I want. The question is probably where in Spain we are going next...

sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Tunne minut paremmin - vastauksia matkailuaiheisiin kysymyksiin

1. Mikä on paras matkakohde, jossa olet vieraillut?

 - Tähän on vaikea valita vain yhtä. Norja, Islanti ja Sveitsi ovat upeita. Ehkä vastaankin tähän, että Alpit kokonaisuudessaan.

2. Mihin et koskaan matkustaisi?

 - En matkusta ns. vaarallisiin ja epävakaisiin maihin, kuten nyt vaikkapa Somaliaan. Se saa jäädä tuonnemmaksi ainakin tällä hetkellä.

3. Mihin olet aina halunnut matkustaa? Oletko toteuttanut haaveesi?

 - Olen aina halunnut matkustaa Alpeille. Olen onneksi päässyt toteuttamaan tuon haaveen useammankin kerran. Varmaa on myös se, että kun joskus pääsemme matkustamaan jälleen, aion palata Alpeille mahdollisimman nopeasti.

4. Haluaisitko asua ulkomailla? Missä?

 - Olen asunut ulkomailla ja tulen varmasti jossain vaiheessa elämääni asumaan ulkomailla jälleen. Asuinpaikkana Espanja voisi olla ihanteellinen myös kielensäkin vuoksi. Toisaalta taas Sveitsi houkuttelee myös. Kaikki kuitenkin aikanaan.

5. Miten pakkaat reissuille?

 - Aloitan pakkaamisen käyttämällä sovellusta, johon merkitään määränpää ja yöpymisten lukumäärä. Sen jälkeen noudatan melko tarkkaan sovelluksen antamaa kaavaa. Pakkaaminen riippuu kuitenkin siitä, minne olemme menossa. Hotellimatkoille pakkaan reilusti vaatteita mukaan. Jos taas olemme menossa Argentiinaan sukulaisvierailulle, en pakkaa niin paljon, sillä voimme pestä vaatteita.

6. Millä budjetilla reissaat?

 - Todella kiperä kysymys, sillä budjetti vaihtelee tosi paljon. Kalleimmillaan hotelliyö on maksanut melkein 2 000 euroa, kun taas pienimmillään yö on ollut noin 50 euroa. Sanotaanko, että budjetti voi olla melkein mitä vain riippuen matkakohteesta ja matka-ajasta.

7. Kuka päättää seuraavan matkakohteenne?

 - Päätämme yhdessä. Toki kaikki voivat tehdä ehdotuksia ja niitä pähkäillään hyvinkin tarkasti. Vanhempi lapsi on puhunut monesti, kuinka hän haluaa jälleen Espanjaan. Espanja onkin meillä listalla heti, kun tilanne on rauhoittunut. Toki myös Etelä-Amerikka on must-kohde juurikin sukulaisten vuoksi, eli sitä ei tarvitse edes erikseen päättää. 

8. Mitä tykkäät tehdä matkoilla?

 - Kaikenlaista aina rentoutumisesta aktiiviseen lomailuun. Lapset nauttivat rannalla leikkimisestä ja itse nautin uimisesta, mutta mieheni taas ei välitä rannalla oleskelusta. Sen vuoksi yritämme sisällyttää matkoihin mahdollisimman paljon tekemistä, jotta kaikilla olisi mukavaa. Selvää on myös se, että käymme aina lapsille sopivissa kohteissa. Esimerkiksi Saloun Port Aventura oli yksi näistä kohteista, jonne kaavailimme matkaa nyt kesällä. Se jää todennäköisesti toteutumatta. 

9. Hetki, joka on jäänyt mieleesi matkoilla ollessasi?

 - Näitäkin hetkiä on niin monia. Ehkä kuitenkin parhaiten mieleen ovat jääneet ihanat sveitsiläiskylät Alppien juuressa. Jotenkin tulee tunne, että näistä kaikista vastauksista voi nyt päätellä Sveitsin olevan se ykköspaikka minulle. Se kun tulee maana vastaan vähän jokaisen kysymyksen kohdalla. 

 

 

 

  1. What is the best travel destination you have visited? - It's hard to choose just one for this. Norway, Iceland and Switzerland are great. Perhaps I will reply to this that the Alps in general.
 

2. Where would you never travel? - I do not travel to the dangerous countries, such as Somalia right now. I am checking the safety situation over and over again to see if something is changing.
 

3. Where have you always wanted to travel? Have you made your dream come true? - I've always wanted to travel to the Alps. Fortunately, I have been able to bring that dream to reality more than once. What is also sure is that when we someday get to travel again, I will return to the Alps as soon as possible.
 

4. Would you like to live abroad? Where?

 
- I have lived abroad and I surely will at some point in my life live abroad again. I have previously lived in the USA and in Scotland partly. As a place to live, Spain could be ideal because of its language. On the other hand, Switzerland is also attractive. However, this is not happening right now.
 

5. How do you pack for trips? - I start packing using an app that records the destination and the number of nights spent. After that, I follow the formula given by the application quite closely. However, packing depends on where we are going. For hotel trips, I pack a lot of clothes. If, on the other hand, we’re going to Argentina for a family visit, I won’t pack that much because we can wash clothes.
 

6. What is your budget when traveling? - A really tough question, because the budget varies a lot. The most expensive hotel night has cost almost 2,000 euros, and the lowest the night has been around 50 euros. Let’s say a budget can be almost anything depending on the destination and travel time.
 

7. Who decides your next destination? - We decide together. Of course, everyone can make suggestions and then we go through them. The older child has talked many times about how she wants to go to Spain again. Spain will be on our list as soon as the situation has calmed down. Of course, South America is also a must destination, precisely because of the relatives.
 

8. What do you like to do while traveling? - Everything from relaxation to active holidays. The kids enjoy playing on the beach and I actually enjoy swimming, but my husband doesn’t care about staying on the beach. That’s why we try to include as much to do as possible in our travels to make everyone comfortable. It is also clear that we always visit places that are suitable for children. Salou’s Port Aventura, for example, was one of those destinations we were planning a trip this summer. It is unlikely to happen.
 

9. A moment that stays in your mind - when talking about traveling? - There are so many of those moments too. Perhaps best remembered, however, are the lovely Swiss villages on the Alps. And now it starts to look that all the questions pretty much include the Alps or Switzerland. Maybe I've been away from there for too long and I really start to miss those places so bad...
 

 

 

 

torstai 23. huhtikuuta 2020

Seikkailu Hämeen linnassa

Koska kukaan meistä ei voi tietää, milloin valtioiden rajat avautuvat, on aika suunnata katseet kotimaahan. Toki ei ole varmuutta, milloin täälläkään pääsee matkustelemaan täysin vapaasti. Tällä hetkellä meidän ''matkailumme'' käsittää lähinnä läheisiin luonnonpuistoihin ja muihin ulkoilualueisiin tutustumisen. Olen silti päättänyt kerätä blogiin hyviä kotimaan kohteita, joista toivottavasti pääsemme nauttimaan mahdollisimman pian. Ensimmäisenä näistä on käsittelyssä Hämeen linna, joka sijaitsee Hämeenlinnassa.

Hämeen linna on niin lasten kuin aikuisten mieleen. Sieltä löytyy mukavan sokkeloisia kujia ja nurkkia, joihin lapset ovat ihastuneita. Nämä sokkelot ovat olleet tuolla jo 1200-1300-luvulta, jolloin Hämeen linna on todennäköisesti rakennettu. Toki sitä on korjattu aikojen saatossa. Silti linnassa voi päästä keskiaikaiseen tunnelmaan.

Linnahan sijaitsee myös upealla paikalla aivan vesistön vieressä. Linnapuistossa voi nauttia päivästä muutenkin linnassa vierailemisen jälkeen. Myös vankilamuseoon kannattaa tutustua. Valmistuessaan vuonna 1871 vankila oli Suomen ensimmäinen sellivankila. Vankilakäytössä se oli vuoteen 1993 saakka. Vankilamuseo on avattu 1997, eli melko pian vankilan sulkemisen jälkeen. Erikoisen tästä vankilasta tekee se, että se on Euroopan laajin vankilamuseo, joten kyseessä on siis ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.







tiistai 21. huhtikuuta 2020

Kysymyksiä ja vastauksia

1. Koko nimi ja mistä se tulee?

 - Jenni Elina Souto. Olen kuullut, että vanhempani pallottelivat Jennin ja Minnan välillä. Toinen nimi taas on sama kuin äidilläni. Sukunimi tulee mieheltäni.

2. Pituus

 - 164 cm

3. Mitä katson tv:stä juuri nyt?

 - Paljon kaikkea. Salkkarit, Temptation Island, Farmi, Masked Singer, 90 Day Fiance, Rikkaat ja Rahattomat... Vaan muutamia mainitakseni.

4. Julkkisihastus?

 - Ei ole. 

5. Haaveeni

 - Saada elää mukavaa ja turvallista elämää minulle tärkeiden ihmisten ympäröimänä. 


6. Puhelimen taustakuva?

 - Ei ole taustakuvaa.


7. Silmien- ja hiusten väri?

 - Siniset silmät ja vaaleat hiukset.

8. Lempiruoka

 - Meksikolainen ja kreikkalainen.

9. Lempilaulaja/-bändi?

 - Nightwish, HIM, Sonata Arctica, Stratovarius... Laulajista Tarja.

10. Lempielokuva?

 - En osaa päättää yhtä tai kahta. Tykkään kauhusta, jännityksestä, komedioista... 

11. Surullisin biisi, jonka tiedät?

 - Norther - Omen

12. Oletko koskaan menettänyt ketään?

 - Kyllä.

13. Horoskooppimerkki?

 - Härkä.

14. Paras juttu ikinä?

 - Perhe ja ystävät. 

15. Surkein juttu ikinä?

 - Se, miten monet asiat on surkeasti maailmassa. Myös meillä täällä Suomessa. 

16. Lempilaji?

 - Telkkarista voin katsoa melkein mitä tahansa urheilua, jos ei parempaa ohjelmaa satu tulemaan. 

17. Suurin pelko?

  Menettää joku perheenjäsen.

18. Syntymäkaupunki?

 - Sotkamo, tai oikeastaan Kajaanin keskussairaala.

19. Mikä inspiroi juuri nyt?

 - Elämä yleisesti.

20. Addiktio?

 - Ei mulla ole oikein addiktioita. Ehkä suklaa, mutta ei sekään ihan addiktio ole. 

21. Mitä odotat?

 - Kesää. 

22. Unelmaduuni?

 - Tehdä sitä, mistä tykkää. Se on juurikin sitä, mitä teen itse työkseni. 

23. Harrastukset?

 - Lukeminen, piano, koiran kanssa lenkkeily, matkustelu...

24. Biisi, jota kuuntelen tällä hetkellä?

 - Nightwish: How's The Heart?

25. Milloin olet viimeksi itkenyt?

 - En muista. En varsinaisesti itke kovin usein.






1. Full name and where does it come from?


 - Jenni Elina Souto. I've heard that my parents were thinking between Jenni and Minna. The other name is the same middle name than my mother has. The last name comes from my husband.


2. Length?


 - 164 cm


3. What am I watching on TV?


 - A lot of everything. Finnish TV shows, Temptation Island, Masked Singer Suomi, 90 Day Fiance... Just to name a few.


4. Celebrity crush?


 - I don't have.


5. My dream?


 - To live a comfortable and safe life surrounded by people who are important to me.



6. Screen wallpaper?


 - None.



7. Eye and hair color?


 - Blue eyes and blonde hair.


8. Favorite food


 - Mexican and Greek.


9. Favorite singer / band?


 - Nightwish, HIM, Sonata Arctica, Stratovarius ... And favourite singer is Tarja.


10. Favorite movie?


 - I can't decide one or two. I like horror, thrillers, comedies ...


11. The saddest song you know?


 - Norther - Omen


12. Have you ever lost anyone?


 - Yes.


13. Zodiac sign?


 - Taurus.


14. The best thing ever?


 - Family and friends.


15. The worst thing ever?


 - How many things are wrong in the whole world. Also here in Finland.


16. Favorite sports?


 - I can watch almost any sport on TV, if there's nothing more interesting.


17. The biggest fear?


 - Losing a family member.


18. City of birth?


 - Sotkamo, or really Kajaani Central Hospital.


19. What inspires you right now?


 - Life in general.


20. Addictions?


 - I really don't have any addictions. Or maybe chocolate, but it's not quite an addiction either.


21. What are you waiting for right now?


 - Summer.


22. Dream job?


 - To do what I love. That's what I do now. When I was younger, I wanter to be a musician. And I'm still dreaming of recording an album someday.


23. Hobbies?


 - Reading, piano, long walks with my dog , traveling ...


24. The song you're listening to right now?


 - Nightwish: How's The Heart?


25. When was the last time you cried?


 - I do not remember. I don’t actually cry very often.




maanantai 20. huhtikuuta 2020

Jalkapallofanin Buenos Aires

Argentiina on jalkapallofanin unelmamaa. Siellä jalkapallo on näkyvissä joka paikassa. Pääkaduilla on myytävänä runsaasti jalkapallotuotteita. Messi-paidat myyvät hyvin tänä päivänä, mutta eipä Maradonaakaan ole unohdettu. Tässä postauksessa keskitytään Buenos Airesiin ja mitä se tarjoaa jalkapallofanille.

Kaksi suurinta joukkuetta

Jos kysyt Buenos Airesissa asuvalta, mitä joukkuetta hän kannattaa, nousee esille yleensä kaksi vaihtoehtoa. Nämä ovat River Plate ja Boca Juniors. Joukkueiden keskenäiset pelit Buenos Airesissa ovat nousseet otsikoihin, sillä kannattajat ovat ottaneet melko rajustikin yhteen. Pahimmillaan peli jouduttiin perumaan, sillä River Platen kannattajat heittivät erinäisiä esineitä Boca Juniorsin bussiin sillä seurauksella, että muutamakin pelaaja joutui tekemään sairaalareissun. Vastaavia vastapuolen pelaajien haavoittamisia on tapahtunut myös Boca Juniorsin kannattajien puolelta.

River Plate

River Plate lienee näistä Buenos Airesin suurista joukkueista se, joka on menestynyt paremmin viime aikoina. Pelien tunnelmasta pääsee nauttimaan upealla Estadio Monumental Antonio Vespucio Liberti -stadionilla. Kyseisellä stadionilla on mahdollista myös vierailla pelien ulkopuolella, sillä sinne järjestetään esittelykierroksia. Itse olen ollut tällaisella kierroksella kerran. Turistit pääsevät tutustumaan joukkueiden pukukoppiin, kulkemaan niitä samoja käytäviä pitkin kuin pelaajatkin, istumaan katsomossa ja lopuksi ihailemaan stadionia nurmen tasolta. Kierros on siis kattava ja opas selostaa koko ajan niin joukkueen kuin stadionin historiasta. Kierroksen lopuksi on aikaa vierailla River Plate -kaupassa sekä tutustua joukkueen historiasta kertovaan pienimuotoiseen museoon.

Tämä stadioni sijaitsee Balgranon alueella, joten se on myös sijainniltaan helpolla paikalla. Julkiset kulkuneuvot kulkevat Belgranoon kätevästi lähes joka puolelta Buenos Airesia.

Tässä muutamia ottamiani kuvia River Plate -kierrokselta.


Yleensä katsomot ovat täynnä porukkaa, joten oli kiva päästä tutustumaan stadioniin muutenkin kuin ottelun merkeissä.




Boca Juniors

Boca Juniorsin kotistadioni kantaa nimeä Estadio Alberto J. Armando ja se sijaitsee La Bomboneran alueella. Sinällään tämän stadionin sijainti on toisaalta parempi ja toisaalta huonompi. Parempi sen vuoksi, että La Bombonera on alueena sellainen, johon monet turistit haluavat tutustua. Näin jalkapallostadioniin voi tutustua ikään kuin siinä samalla. Toisaalta se on taas huonompi, sillä La Bombonera tunnetaan myös epävakaana ja hieman turvattomana alueena. Tunnen itse argentiinalaisia, jotka eivät suostu menemään kyseiselle alueelle mistään hinnasta. Itse koen, että alueella voi vierailla, mutta parasta on tehdä se jonkunlaisen ryhmän mukana. Muutoin esimerkiksi ryöstön - monesti vieläpä aseellisen ryöstön - uhka on suuri.

Boca Juniorsin ehkä suurin yksittäinen nimi aikojen saatossa on ollut Diego Maradona. Tosin hän pelasi joukkueessa vain yhden kauden, -81-82. Tuon kauden jälkeen hänet ostettiinkin ennätyssummalla FC Barcelonaan.

Boca Juniorsin värit keltainen ja sininen ovat pääosassa stadionilla


Buenos Airesin muut suuret joukkueet

Buenos Airesin jalkapallojoukkueiden joukosta löytyy niin sanottu The Big Five. Kolme joukkuetta siis puuttuu vielä ja ne tulevat tässä; Club Atlético Independiente, Racing Club sekä San Lorenzo de Almagro. Toki näiden lisäksi on vielä useita joukkueita, jotka pelaavat alemmissa divisioonissa ja näillä pienemmilläkin joukkueilla riittää kannattajakuntaa. Varmaa on, että kun ollaan Argentiinassa, ihmiset seuraavat jalkapalloa enemmän kuin mitään muuta lajia.

 

Missä sitten katsoa otteluita, jos ei halua mennä tai ei ole onnistunut saamaan lippuja stadionille? 

Buenos Airesista kotoisin olevalta jalkapallofanilta kysyneenä vastaus oli, että kaupungissa ei ole ollenkaan niin sanottuja varsinaisia sporttibaareja isoilla screeneillä varustettuina. Monesti pizzerioissa näytetään kuitenkin otteluita, joten monet lähtevät samalla pitsalle otteluiltana. Itsekin olen kiinnittänyt huomiota, että mihin tahansa pitsapaikkaan menetkään, televisio näyttää aina jalkapalloa, jos sellaista vain on tarjolla.





tiistai 14. huhtikuuta 2020

Kurkista meille

Useat bloggaajat ovat nyt esitelleet kotiaan. Se käy järkeen, sillä nyt kotona tulee vietettyä erityisen paljon aikaa. Näin myös meillä. Päätin tehdä jonkinlaisen esittelyn kodistamme. Toki tässä keskitytään paljon esimerkiksi matkamuistoihin - matkablogi kun tämä on.

Muutimme siis Espooseen hieman reilu vuosi sitten. Alkukevät oli kauneimmillaan, kun kannoimme tavaroita uuteen kotiin. Tosin ison osan tavaroista veimme kaatopaikalle tai möimme, sillä hoidimme muuton yhdellä henkilöautolla ja yhdellä pakettiautolla. Tilaa oli siis hyvin rajoitetusti. Ensimmäiset viikot Espoossa kuluivat aika lailla huonekaluliikkeissä kierrellen. Ikea tuli hyvin tutuksi ja onkin kätevää, että sellainen löytyy vain 10 minuutin ajomatkan päästä. Siellä on tullut vierailtua tuon viime kevään jälkeenkin.

 Alakerrasta kotiamme löytyy avara eteinen, kylpyhuone, kodinhoitohuone, sauna, erillinen WC, keittiö, ruokailutila ja olohuone. Olohuoneen järjestystä olemme muuttaneet kertaalleen kokonaan. Nykyinen järjestys tuntuu niin mukavalta ja käytännölliseltä, että tulemme varmaankin pitämään järjestyksen sellaisena kuin se nyt on. Pidän erityisen paljon myös siitä, että huonekorkeus kodissamme on normaalia enemmän. Kaikki tila siis tuntuu avaralta ja suuret ikkunat tuovat luonnonvaloa kotiimme. Ikkunoita kodistamme löytyykin paljon. Suuri osa niistä on niin sanottuja ylisuuria ikkunoita, joiden kanssa saa olla tarkkana niitä pestessä. Ikkunoihin tarvitaan nimittäin ylimääräinen tuki, kun ne avataan.

Matkamuistoja tv-tason päällä

Osa magneeteistamme

Yhdellä ruokailutilan hyllyllä sulassa sovussa matkamuistot eri puolilta maailmaa; Argentiinasta, Tsekeistä, Kyprokselta, Suomen Lapista, Yhdysvalloista, Virosta ja Liettuasta.

Minulla on tapana ostaa matkoilta useitakin matkamuistoja. Magneetti on yleisin ja samoin postikortteja meiltä löytyy paljon. Joitakin postikortteja olen yhdistellyt kehyksiin ja laittanut seinälle. Muuten tulee ostettua juurikin noita koriste-esineitä tai vaikka joku paikallinen tyypillinen esine. Portugalista on tullut ostettua esimerkiksi Portugalin jalkapallomaajoukkueen pelipaita. Tosin ottelua en ole koskaan käynyt katsomassa, mutta siinä voisi olla ideaa tulevaisuudelle.

Samoin minulla on tapana säästää matkoilta ylitse jääneitä rahoja. Niitä löytyykin monesta kupista ja kulhosta.

Ylös mennessä portaikossa voi pysähtyä katselemaan niin Ipaneman kuin Alppien maisemia. ''Travel Projects'' -kartta taas kyselee, minne mennään seuraavaksi...?

Yläkertaan tullessa ensimmäisenä eteen avautuu toinen olohuone. Tätä olohuonetta meillä käytetään TV-huoneena. Yläkerrasta löytyvät nimittäin elokuvahyllyt ja äly-TV. Aulan lisäksi yläkerrassa on vaatehuone, kylpyhuone ja kolme makuuhuonetta. Eniten pidän siitä, että makuuhuoneet ovat reilun kokoisia. Yhtä huonetta käytämme tällä hetkellä toimistona, sillä pienempi lapsi nukkuu vielä samassa huoneessa kanssamme. Toimistosta löytyy myös sohva, jonka voi levittää sängyksi. Tuota olemme käyttäneet vieraiden aikaan. Tosin joskus osa vieraista on yöpynyt mieheni studiossa. Myös sieltä löytyy sohva.

Yläkerran olohuoneessa katsomme elokuvia melkein päivittäin

Osa elokuvistamme. Rakastan isoja kirjahyllyjä ja meiltä löytyykin niitä enemmänkin.


Koska mieheni on ammattimuusikko ja hän säveltää ja äänittää kotona, häneltä löytyy oma työtila pihapiiristämme. Tuolla Skiltronin uusin levy on sävelletty, mutta levyn tarkkaa julkaisuajankohtaa ei ole vielä päätetty - meneillään olevasta koronatilanteesta johtuen. Olen ihan tyytyväinen siihen, että studio on tosiaan kokonaan erillisessä rakennuksessa. Onhan musiikin äänittäminenkin helpompaa, kun ei tarvitse koko ajan miettiä, milloin saa soittaa rauhassa.



Kun eteen tuli tilanne, että tiesimme muuttavamme Etelä-Suomeen, pohdimme pitkään eri kaupunkien välillä. Meillä ei ollut oikein mitään käsitystä siitä, millaista missäkin on, mitkä olisivat lapsiperheelle hyvät asuinalueet, mistä on hyvät kulkuyhteydet... Loppujen lopuksi Espoo valikoitui kaupungiksi todella nopeasti. Minä olisin halunnut veden läheisyyteen Westendiin, mutta ainakaan muuttohetkellä kyseisellä alueella ei ollut juuri mitään kiinnostavaa tarjontaa. Päädyimme sitten Vanttilaan, koska täältä pääsee kulkemaan helposti junalla Helsinkiin, aivan talomme vierestä pääsee suoraan luontoon, palvelut ovat lähellä ja alue on rauhallinen. Varsinkin meidän kadullamme lasten on hyvä asua, sillä katu päättyy viimeiseen taloon. Kadulla ei siis ole muuta liikennettä kuin täällä asuvat.

Olemmekin olleet hyvin tyytyväisiä täällä asumiseen. En malta odottaa kesää, että saan alkaa laittamaan pihaa taas. Haaveissa olisi nyt jossakin vaiheessa ostaa kylpytynnyri ulos. Uima-allas meiltä jo löytyy, joten kylpytynnyri olisi aika hyvä sen kanssa.

Vielä huhtikuullekin saatiin lumisadetta

torstai 9. huhtikuuta 2020

Matkavakuutusten vertaileminen

Kannattaako matkavakuutusten vertaileminen? Yksinkertainen vastaus tähän on kyllä. Olen todennut sen itse tässä vuosien varrella. Varsinkin tällaisina aikoina on tärkeää, että matkavakuutus on otettu vakavaraiselta yhtiöltä. Myös vakuutusehdoilla on väliä. Läheskään kaikki vakuutusyhtiöt eivät korvaa kriiseistä johtuvia tilanteita. Se aiheuttaa suurta tuskaa monille tällä hetkellä, kun reissut on varattu ja maksettu, eikä vakuutusyhtiöltä välttämättä saa mitään takaisin.

Voisinkin alkuun kertoa, mikä tilanne meillä on oman vakuutusyhtiömme kanssa. Tällä hetkellä matkavakuutuksemme on Ifillä. Vakuutusehdot kattavat kyllä kriisitilanteet, mutta lentolippujen rahojen saanti vakuutuksen kautta ei silti näytä olevan kovin helppoa. Joudumme hommaamaan Norwegianilta virallisen todistuksen siitä, että lennot on peruttu. No, tällä hetkellä Norwegian on niin kädet täynnä töitä, että mitään virallisia papereita on hankala saada. Sen lisäksi ongelma on siinä, että vain osa maaliskuun lennoistamme peruttiin. Ensimmäinen lentomme lennettiin vielä. Päivä tuon lennon jälkeenhän Norwegian perui kaikki lennot Espanjaan. Saa siis nähdä, miten hakemuksemme kanssa käy. Emme odota liikoja, vaan periaatteessa olemme valmistautuneet siihen, että rahoja emme takaisin saa. Tämä ei nyt siis tietenkään ole vakuutusyhtiön vika, vaan johtuu puhtaasti lentoyhtiöstä, joka viivytteli viime hetkeen ennen kuin suostui perumaan lennot.

Oman vertailuni pohjalta voin sanoa, että If kuuluu niihin kalliimpiin matkavakuutuksiin. Katson kuitenkin, että vakuutusyhtiö on vakavarainen ja pystyy turvaamaan selustamme paremmin kuin moni pieni vakuutusyhtiö. Joskus menneisyydessä minulla oli vakuutus hetken aikaa Turvassa (kun halvalla sain). Sieltähän nyt ei saa korvauksia takaisin edes todella selkeissä tapauksissa, joten vakuutusyhtiö vaihtui aika nopeasti. Koen siis, että matkavakutuus on kuitenkin kohtalaisen pieni kulu, kun ajatellaan vuositasoa. Kannattaa siis maksaa vaikka vähän enemmän ja olla varma siitä, että vakuutusyhtiö auttaa hädän hetkellä.

Olen kokenut Eurooppalaisen sairaanhoitokortin hyödylliseksi matkoilla. Tämä on siis se kortti, jota haetaan Kelalta ja joka ei maksa mitään. Se kannattaakin hakea kaikille perheenjäsenille ennen matkalle lähtöä. Kortilla saa hoitoa kaikissa EU- ja Eta-maissa sekä Sveitsissä. Kun korttia näyttää sairaalassa, on suomalaisella oikeus saada hoitoa samaan hintaan kuin paikallisilla. Lähtökohtaisesti siis sairastunut joutuu maksamaan ainoastaan omavastuuosuuden, kun taas loput laskutetaan suoraan Kelalta. Jos jostain syystä sairaala ei hyväksyisikään korttia, tulee lasku maksaa itse, mutta silloinkin Kelalta voi hakea korvausta matkalta palaamisen jälkeen.

Sanoisinkin siis, että Eurooppalainen sairaanhoitokortti on tärkeä apu jokaiselle Euroopassa matkustavalle. Sen lisäksi matkavakuutus on kuitenkin hyvä olla olemassa. Se tulee monesti tarpeeseen, sillä kaikki sairaalat tai yksityiset lääkäriasemat eivät hyväksi sairaanhoitokorttia.



tiistai 7. huhtikuuta 2020

Colonia del Sacramento - värikylläisyyttä ja lämpöä

Aikaisemman postaukseni innoittamana aloin palata jälleen ajatuksissa Coloniaan, Uruguayhin. Nyt on siis aika keskittyä vain ja ainoastaan tuohon upeaan pieneen kylään yhden postauksen verran. 

180 kilometriä Uruguayn pääkaupungista, Montevideosta. 50 kilometriä Argentiinan pääkaupungista Buenos Airesista, lautalla. Näin hyvin yhteyksien päässä isommista kaupungeista sijaitsee Colonia del Sacramento. Jos siis matkakohteena olisikin joko Montevideo tai Buenos Aires, ei ole syytä, miksi ei voisi pistäytyä Coloniassakin reissun aikana. Colonia del Sacramento on Unescon maailmanperintökohde, joten se kertoo varmasti jo omalta osaltaan jotain siitä, että kyseessä on monessakin mielessä tärkeä kohde. 
Missä sitten kannattaa vierailla Colonia del Sacramentossa käydessään? Tässä tulevat minun vinkkini.

Museot
Coloniasta löytyy kahdeksan historiallista museota. Parasta näissä on se, että kaikkiin museoihin käy yksi ja sama lippu. Yhden henkilön lippu maksaa vain hieman yli euron, joten rahasta museoissa vierailu ei varmasti jää kiinni. 
Barrio Histórico
Tässä on suurin syy siihen, miksi Colonia on nimetty Unescon listalle. Barrio Histórico on siis käytännössä Colonia del Sacramenton historiallinen keskusta, jonka alueelta löytyy monia historiallisesti merkittäviä rakennuksia, jotka ovat nykyisin nähtävyyksiä. Keskustan vanha katu, Calle de los Suspiros, pitää sisällään upeita, värikkäitä taloja, jotka ovat jääneet itselleni mieleen. Barrio Históricon alueella voi nauttia myös kulinaarisista elämyksistä. Alueella sijaitsee nimittäin reilusti yli sata ravintolaa, joissa voi nauttia niin perinteisistä paikallisista herkuista kuin kansainvälisestä tunnelmasta. 
Rio de la Plata
Colonia del Sacramento sijaitsee Rio de la Platan varrella, samoin kuin myös Buenos Aires. Ei siis ihme, että Coloniasta löytyy myös runsaasti hienohiekkaista rantaa. Tämä paikka houkuttelee siis myös auringonpalvojia ja uimisesta pitäviä. Rantakadulla on myös mukava viettää päivää muuten vain katsellen aaltojen lyövän rantaan.


Ravintolasuosituksia

Tässä tulee muutamia ravintolasuosituksia, jotka kannattaa käydä testaamassa paikan päällä. 


  • Pulpería de Los Faroles. Hyvä sijainti aivan keskustassa. Maistuvaa ja monipuolista ruokaa. Edullinen.
  • Parrillada El Portón. Lähellä rantakatua, myös mukavasti keskustassa. Tarjoilee perinteisiä herkkuja, mutta myös kansainvälistä ruokaa. Keskihintainen. 




lauantai 4. huhtikuuta 2020

5/195

Jatketaan taas juttusarjaa käydyistä maista. Eli tarkoituksena on siis esitellä yksi kerrallaan käytyjä maita. Tänään vuorossa on upea Uruguay. Muut jo esitellyt maat löydät täältä.

Uruguay kuuluu ihan lempimaihini. Rakastan lattaritunnelmaa, pitkiä hiekkarantoja, viihtyisiä ravintoloita hyvine ruokineen ja ystävällisiä ihmisiä. Uruguay on kaiken kaikkiaan maa, johon haluan palata aina uudelleen. En malta odottaa, että matkustaminen on jälleen sallittua, sillä Uruguaysta löytyy paljon kohteita, joissa haluan vierailla.

Uruguay siis sijaitsee Etelä-Amerikassa Argentiinan ja Brasilian rajanaapurina. Valitettavan usein juuri nämä Etelä-Amerikan suosituimmat turistikohteet saavat Uruguayn jäämään hieman jalkoihin. Moni ei tule edes ajatelleeksi, kuinka mahtava kohde Uruguay oikeasti onkaan. Ehkä kaikkein tunnetuin matkakohde on maan pääkaupunki Montevideo. Vain muutaman tunnin lauttamatkan päässä salmen toisella puolella sijaitsee lattarimaiden ehkä houkuttelevin kohde, Buenos Aires. Näiden kaupunkien läheisyys lienee yksi syy siihen, miksi Montevideo jää usein kakkoseksi. Montevideo tarjoaa samaa, mitä pääkaupungit yleensäkin. Sieltä löytyy siis kulinaarisia nautintoja, shoppailumahdollisuuksia, vilkas yöelämä sekä tietenkin monia nähtävyyksiä.

Jos Uruguaysta haluaa nähdä toisenkin puolen, suosittelen vahvasti Colonia del Sacramentoa. Se on rannalla sijaitseva pieni kylä, jossa turisti saa nähdä paremmin sen, kuinka paikalliset elävät. Colonia houkuttelee myös monia julkkiksia. Esimerkiksi jalkapallolegenda Diego Maradonalla oli koti juurikin tässä kylässä. Kyseisen rakennuksen nähneenä on pakko myöntää, että kyseessä on kohtalaisen vaikuttavan näköinen talo. Maradona kyseisessä talossa ei toki enää asu.

Milloin kannattaa matkustaa?

Uruguay sijaitsee kuta kuinkin samoilla leveysasteilla Australian Sydneyn kanssa. Se takaa siis sen, että Uruguayn ilmasto on miellyttävä ympäri vuoden. Talvisin keskilämpötila on noin 13 asteen tietämillä, kun taas kesällä keskilämpötila kohoaa noin 30 asteeseen. Uruguayhin voi siis ilmaston puolesta matkustaa ihan mihin tahansa vuodenaikaan. Toki rantalomailu onnistuu paremmin kesällä, mutta jos etsii enemmän kulttuurikohteita, on syksy tai talvi rauhallisempaa aikaa.

Hintataso

Budget Your Trip -sivusto suosittaa, että päivää kohden matkustajan olisi hyvä varata noin 58 dollarin budjetti per henkilö. Tuo voisi kyllä kuvata sitä keskimääräistä kulutusta oikein hyvin, sillä omalla kohdallani olen huomannut, että Uruguayssa tulee tehtyä enemmän kaikkea ilmaista. Meidän kohdalla tämä tarkoittaa uimarantoja, kävelyjä kaupungilla ja niin edelleen. Pakko myöntää, että hotellia, ruokailuja ja tuliaisia lukuun ottamatta emme juurikaan ole koskaan käyttäneet rahaa mihinkään muuhun. Erinomaisen hotellihuoneen varsinkin pienemmistä kaupungeista saa alle sadalla eurolla. Myös ravintoloissa syöminen on ainakin näin suomalaisen näkökulmasta edullista. Edullista on myös taksilla ajaminen. Uruguayssa olemme käyttäneet taksia melko huoletta, sillä se on Suomen hintoihin nähden jopa halpaa.

Muuten voisin kommentoida, olemmeko suunnittelemassa reissua Uruguayhin, mutta tässä tilanteessa on mahdotonta oikein lähteä veikkailemaan. Sanotaanko vaikka näin, että tulemme ehdottomasti palaamaan sinne, kunhan se vain on mahdollista.

Illallistamassa uruguaylaiseen tyyliin

 




Let's continue the series of stories about the countries visited. In other words, the aim is to present the countries visited one at a time. Today it's time for gorgeous Uruguay. Other countries already presented can be found under the tag 195.


Uruguay is one of my favorites. I love the atmosphere, long sandy beaches, cozy restaurants serving good food and friendly people. Overall, Uruguay is a country I want to return again and again. I can’t wait to travel again, as there are a lot of destinations in Uruguay that I want to visit.


Uruguay is located in South America, bordering Argentina and Brazil. Unfortunately, it is often these very popular tourist destinations in South America that make Uruguay be little bit less interesting destination. Many will not even think about how great destination Uruguay really is. Perhaps the most famous travel destination is the country’s capital, Montevideo. Just a few hours by ferry across the strait lies perhaps the most attractive destination in the Latin countries, Buenos Aires. The close location of these cities is probably one of the reasons why Montevideo often ranks second. Montevideo offers the same as the capitals in general. So you will find culinary delights, shopping opportunities, a wild nightlife and, of course, many attractions.


If you want to see the other side of Uruguay, I highly recommend Colonia del Sacramento. It is a small village on the beach where the tourist gets to see better how the locals live. Colonia also attracts many celebrities. For example, football legend Diego Maradona had home at this village. Having seen that building, one has to admit that it is a moderately impressive looking house. Maradona no longer lives in that house so I wasn't able to see him while visiting Colonia.


When should you travel?


Uruguay is located at the same latitudes as Sydney, Australia. It therefore ensures that Uruguay's climate is pleasant all year round. In winter, the average temperature is about 13 degrees, while in the summer the average temperature rises to 30 degrees. So, for the sake of the climate, you can travel to Uruguay at any time of the year. Sure, a beach vacation is more successful in the summer, but if you’re looking for more cultural attractions, fall or winter is more quiet time.



Price Range



The Budget Your Trip site recommends that a traveler should book a budget of about $ 58 per person per day. I would say that's a good size budget. Uruguay offers many things you can do for free. For us this means beaches, walks in the city and so on. I must admit that, with the exception of the hotel, meals and gifts, we have hardly ever spent money on anything else. An excellent hotel room, especially in smaller cities, can be obtained for less than a hundred euros per night. Eating in restaurants is also cheap, at least from the Finnish point of view. It is also cheap to take a taxi. In Uruguay we actually use taxi a lot and never rent a car.


Otherwise I could comment on whether we are planning a trip to Uruguay or not, but in this situation it is impossible to really go betting. Let's just say that we will definitely go back there at some point when traveling is allowed again. 




Suomenlinna päiväkohteena

 Blogi on viettänyt hetken - tai vähän enemmänkin - hiljaiseloa, mutta nyt taas aktivoidutaan. Olen pistänyt kaiken toivoni siihen, että mat...