sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Arvonta Instagramissa!

Instagramin puolella on nyt menossa 200 euron matkalahjakortin arvonta. Arvontaan voi osallistua seuraamalla tiliä @jennielinasouto, tykkäämällä kuvasta ja kommentoimalla, minne haluaisit matkustaa. Matkalahjakortin viimeinen käyttöpäivä on 22.11.2022, joten matkustusaikaa riittää.

Monet maat elävät turismista, joten sen vuoksi on tärkeää aloittaa matkustelu tilanteen palattua normaaliksi. Haluatko sinä lähteä esimerkiksi:

Mauritiukselle...

Intiaan...

tai Kreikkaan?

keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Vuokra-autolla Islannin ympäri

Islanti, tuo ihana saarivaltio Atlantin pohjoisosassa. Islanti on ainoastaan noin kolmasosa Suomesta ja siellä asuu vain noin 350 000 henkilöä. Suurin osa näistä asuu pääkaupunki Reykjavikissa, mutta on Reykjavikin ulkopuolellakin elämää.

Islannin koko mahdollistaa sen, että vaikka koko saari on helppo ajaa ristiin rastiin. Matka Islannin ympäri kuuluukin niihin roadtripeihin, jotka löytyvät monen bucket listilta. Islannin roadtrip on helpointa suunnitella siten, että ajaa Islannin ympäri kiertävää rengastietä, jota kertyy yhteensä 1300 kilometriä. Reitiltä ei ainakaan voi eksyä, sillä Islannin kiertää tämä yksi ja ainoa tie. Todella kätevää siis myös huonoille suunnistajille. Sopiva aika tälle reitille noin vähintään viikko, vaikka toki reitin ''ajaisi läpi'' nopeamminkin.

Kaikista järkevintä on ottaa vuokra-auto alle jo Keflavikin lentokentältä ja aloittaa kierros Reykjavikista. Tässä tulee muutamia vinkkejä siitä, mitkä kohteet kannattaa sisällyttää roadtripiin.

Etelä-Islanti

Etelä-Islanti on henkeäsalpaavan kaunis. Siellä matkailijaa odottavat jäätiköt ja laavakentät. Etelärannikolta löytyy Víkin kaupunki, joka tunnetaan sen mustista rannoista. Mustia rantoja on hyödynnetty muun muassa tv-sarjoissa Game of Thrones sekä Viikingit. Aivan Víkin kaupungin lähettyvillä sijaitseva Hjörleifshöfðin vuoriniemeke on myös näkemisen arvoinen.



Länsi-Islanti

Islannin länsirannikolta haluaisin suositella ainakin Snæfellsjökull-tulivuorta. Erikoisinta tässä on, että tulivuorella sijaitsee myös jäätikkö. Nämä kaksi asiaa eivät siis välttämättä rajaa toisiaan pois, vaan tällaisiakin ihmeitä maan päältä löytyy. Snæfellsjökullin kansallispuistoon on vain parin tunnin ajomatka Reykjavikista, joten sen voi helposti jättää roadtripin ensimmäiseksi tai viimeiseksi kohteeksi.

Länsi- ja lounaisosista löytyy paljon muutakin mielenkiintoista. Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluva Þingvellirin kansallispuisto löytyy nimittäin juuri sieltä. Maantieteellisesti kansallispuisto sijaitsee jännittävässä kohdassa. Siellä nimittäin kaksi mannerlaattaa erkanee toisistaan muutaman sentin vuosivauhtia.


Haukadalurin geoterminen alue

Islanti tunnetaan kuumista lähteistään eli geysireistään. Geysir ja Strokkur ovat tämän geotermisen alueen tunnetuimmat kuumat lähteet. Geysir ei valitettavasti ole enää näinä päivinä aktiivinen, mutta Strokkur on senkin edestä. Se nimittäin purkautuu noin kymmenen minuutin välein.


Islannissa on paljon muitakin mielenkiintoisia alueita, mutta edellä mainitut jäävät takuulla muistiin. Seuraavaksi Islantia käsittelevissä postauksissa keskitytään pääkaupunki Reykjavikiin sekä Blue Lagooniin.

Islannin roadtripillä on syytä varoa lampaita, jotka ovat milloin missäkin. Vaikka sitten makaamassa tiellä :)

keskiviikko 13. toukokuuta 2020

Saksa poikkeustilassa

Koska eri maissa mennään nyt eri tahtia tätä poikkeusaikaa, on syytä kurkata muutamiin valtioihin ja tutustua tilanteeseen tarkemmin. Otetaan ensimmäisenä Saksa. Sain haastateltavaksi Hampurissa asuvan Tiian, joka kertoi enemmän tilanteessa siellä päin. Tässäpä siis Tiian haastattelu:

Kuka olet ja missä asut?

- Olen Tiia, 24-vuotias. Olen syntynyt Helsingissä ja viimeiset kaksi vuotta olen asunut Hampurissa.

Miltä tilanne näyttää siellä juuri nyt?

- Koronatilanne näyttää olevan suht hyvin hallinnassa, mutta silti vähän jännittää, mitä tuleman pitää.

Miten koronapandemia on muuttanut arkeasi?

- Täällä Hampurissa on kovat rajoitteet. Kaupat ja apteekit saavat olla normaalisti auki ilman kummempia rajoitteita, mutta muihin ihmisiin pitää pitää etäisyyttä. Kassoilla on pleksit kassiojen edessä ja myyjillä on myös maskipakko. Julkisissa tiloissa, liikennevälineissä yms. on maskipakko. Olen vaatekaupassa töissä ja meillä on rajoitettu asiakasmäärä liikkeessä ja tietenkin maskipakko. Vaikeinta ehkä on, kun ei saa tavata kuin yhtä ihmistä kerrallaan, joten kavereiden näkemiset ei oikein onnistu. Poliisi valvoo myös, ettei liian moni nää kerralla ja sakottaa tarvittaessa. Baarit ja ravintolat ovat myös kiinni, joten bilettäminen myöskään ei ole mahdollista.

Mitä odotat lähitulevaisuudelta?

- Rajoitteita ollaan alettu pikkuhiljaa purkamaan ja odotankin, että paluu normaaliin saapuisi pian, mutta näin isossa maassa voi siihen mennä hetki. Isot tapahtumat yms. ovat elokuun loppuun asti peruttu, joten jonkin verran pitää vielä odottaa, että voi sanoa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Tältä näyttää Hampurissa juuri nyt:






 Some countries have been handling this pandemic better than others. I thought it would be nice to see what is actually going on around the world during these weird times. Let's go to Germany first. I had an interview with Tiia, who lives in Hamburg and told me more about the situation there. So here's Tiia's interview:


Who are you and where do you live?


- I'm Tiia, 24 years old. I was born in Helsinki and in the last two years I have been living in Hamburg.

How is the situation in Hamburg right now?


- The corona situation seems to be relatively well under control, but there is still a bit of excitement about what is to come.


How has a corona pandemic changed your daily life?


- There are severe restrictions here in Hamburg. Stores and pharmacies are normally allowed to be open without any strange restrictions, but there must be distance to other people. The checkouts have glass in front of the checkouts and the cashiers also have to wear a mask. You need to wear mask in public areas, in trains and busses etc. I work in a clothing store and we have a limited number of customers at the store and of course we need to wear mask also. Perhaps the hardest part is not being able to meet more than one person at a time, so you can’t really see friends. The police also monitors people getting together and gives a fine if needed. Bars and restaurants are also closed, so partying is not possible either.


What do you expect in the near future?


- Restrictions are slowly being lifted and I expect a return to normal soon, but in such a big country it may take a while. Big events etc. have been canceled until the end of August, so we just need to wait and see what the future holds.

keskiviikko 6. toukokuuta 2020

Etätyöstä

Olen tottunut siihen, että voin tehdä töitä siellä, missä ikinä olenkin. Riittää, että mukana on läppäri, puhelin ja toimiva netti. Etätyö sopiikin minulle loistavasti, enkä ole koskaan kaivannut ns. tavallisiin töihin. Etätyössä on monia hyviä puolia. Niistä paras on ehdottomasti se, että työ ei häiritse matkustelua. Kyllä, luit oikein. Matkustaminen ja liikkuminen on minulle niin elämäntapa, etten voisi kuvitella käyväni reissussa ainoastaan loma-aikoina. Ehkä minussa on sitten jolu valuvika, kun en sovellu sellaiseen.

Onnekseni olen löytänyt työn, joka mahdollistaa omasta aikataulusta päättämisen, eikä vaadi minua olemaan paikoillaan. Töitä on tullut vuosien varrella tehtyä niin lentokoneessa, lentokentällä, hotelleissa kuin uima-altaalla. Joskus myös esimerkiksi juna- tai bussimatkat käytetään vaikkapa sitten sähköposteihin vastaamiseen.

Viimeksi olen ollut niissä paljon puhutuissa tavallisissa töissä niin kymmenen vuotta sitten opiskeluaikoihin. Nyt tuntuisi todella hankalalta lähteä työskentelemään jonnekin päivätöihin, sillä olen niin tottunut tähän nykyiseen kuvioon. Ei silti kannata luulla, että olisin jollain lailla laiska tai työtä pelkäävä. Ei sinne päinkään. Nykyaika mahdollistaa vaan monia eri työskentelytapoja. Toimin itse yrittäjänä, joten olen vastuussa omasta toimeentulostani. Jos siis laiskottelen, palkkatulot ovat pyöreä nolla. Ei kenelläkään ole varaa sellaiseen. Näistä palkkatuloista voisinkin tehdä vielä erikseen postauksen, että mistä palkkani koostuu. 


Kotona teen töitä milloin missäkin. Joskus työhuoneen kirjoituspöydän ääressä, joskus keittiön pöydän ääressä ja joskus vaikkapa olohuoneessa. Kesäisin terassi tai parveke ovat tuttuja paikkoja, joista minut löytää läppärin kanssa.

Mitä päiväni sitten yleensä pitävät sisällään? Pääasiassa kirjoittamista ja kääntämistä. Teen käännösprojekteja aina silloin tällöin, mutta viime vuosina olen keskittynyt enemmän sisällöntuottamiseen. Kirjoitan blogeja, teen esittelytekstejä verkkokaupoille ja kasinoille ja sitten tietysti on ihan perinteistä asiakkaiden sometilien hallintaa. Siinä sivussa teen myös yhteistyötä useiden yritysten kanssa ja teen näistä yhteistöistä postauksia joko Instagramiin tai blogiini. Niin, sitten on tietysti vielä tämä blogi. Pääasiassa kyseessä on matkablogi, mutta nyt matkailun jäädessä vähemmälle, on tänne kertynyt jonkun verran muitakin juttuja. Valitettavasti yhteistyöt matkailuyritysten kanssa ovat tällä hetkellä jäissä. Toivottavasti ne päästään aloittamaan taas mahdollisimman pian!

Luonnehdin itseäni digital nomadiksi. Mitä se sitten tarkoittaa? Oikein tiivistettynä sen voisi määrittää siten, että digital nomad on henkilö, joka työskentelee tietokoneen välityksellä ja matkustelee samalla maailmalla. Nomad tarkoittaakin henkilöä, joka ei asetu yhteen paikkaan, vaan kulkee ympäriinsä. Kun tähän yhdistetään sana ''digital'', saadaan mukaan tuo tietokoneella työskenteleminen.

Digital nomadeille on erilaisia työyhteisöjä ympäri maailmaa. Toisaalta myös iso osa nomadeista työskentelee ihan vaan kahviloissa, kirjastoissa tai vaikka majoituspaikassaan. Digital nomadit ovat useimmiten freelancereita tai yrittäjiä. Digital nomad voi kuitenkin olla myös tavallinen palkollinen, mutta tämä on harvinaisempaa. Toisaalta jos kyseessä on esimerkiksi IT-alan yritys, jossa tarvitaan suunnittelijaa, voi digital nomad olla tällaisen palveluksessa.

 Aloja on monia, mutta yksi asia nomadeja yhdistää. Se on halu matkustella ja nähdä maailmaa. Samaan aikaan on kuitenkin tienattava. Nomadin tuleekin olla hyvän mielikuvituksen omaava ja yritteliäs, jotta tällainen elämäntapa onnistuu.
Rannallakin voi tehdä töitä





I'm used to working wherever I happen to be. All I need is a laptop, a telephone and a working wifi. Working on the laptop is a great fit for me, and I’ve never missed the so-called ordinary work. There are many advantages to be so-called digital nomad. The best of them is definitely that the work does not interfere with travel. Yes, you got it right. Traveling and moving is such a way of life for me that I couldn’t imagine going on a trip only during the holidays. It just doesn't suit me.


Fortunately for me, I have found a job that allows termination on my own schedule, and does not require me to be in an place. Over the years, work has been done on the plane, at the airport, in hotels and by the swimming pool. Sometimes, for example, train or bus trips are also used to reply to e-mails.


I'm so used to this that now it would be really difficult to leave to work somewhere ''nine to five''. Still, it’s not worth thinking I’m somehow lazy or fearful of work. Nothing of the kind. Modern times allow many different ways of working. I work as an entrepreneur myself, so I'm responsible for making my living. So if I just don't do anything, wage income is round zero. No one can afford that. I could make a separate post about this salary income as to what my salary consists of.

At home, I work anytime, anywhere. Sometimes at the office, sometimes by the kitchen table, and sometimes in the living room. In the summer, the terrace or balcony are familiar places to find me with a laptop.


So what do my days usually contain? Mainly writing and translating. I do translation projects every now and then, but in recent years I have focused more on the content writing. I write blogs, do introductory texts for online stores and casinos and then of course there is quite traditional content writing. I also do collaborations with several companies and make posts about these companies on either Instagram or my blog. So, then of course there is still this blog. It’s mainly a travel blog, but now with less tourism, there’s a bit of other stuff accumulated here. Unfortunately, collaborations with travel companies are currently frozen. Hope they can start again as soon as possible!


I describe myself as a digital nomad. So what does that mean? Properly summed up, it could be defined as a digital nomad is a person who works through a computer and travels the world. Indeed, nomad means a person who does not settle in one place but wanders around. When the word '' digital '' is combined with this, that computer work is included.


Digital nomads have a variety of work communities around the world. On the other hand, a large number of nomads also work in cafes, libraries or even in their accommodation. Digital nomads are most often freelancers or entrepreneurs. However, a digital nomad may also be a regular payroll worker, but this is less common. On the other hand, in the case of an IT company, for example, where a designer is needed, the digital nomad may be employed by one of those.


 There are many fields, but there's one thing that unites nomads. It is the desire to travel and see the world. At the same time, however, you have to earn. Nomad must therefore be creative and enterprising in order for such a way of life to succeed.




sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Kierros Costa del Solilla - Fuengirola

Aikaisemmassa postauksessa valotin omaa historiaani Espanjan suhteen. Siellä on siis todella tullut vierailtua usein ja pitkiäkin aikoja kerrallaan. Costa del Sol - eli suomalaisten kesken Aurinkorannikko - on monelle turistille tuttu paikka. Siellä käydään loma-aikoina ja useat eläkeläiset muuttavat Costa del Solille nauttimaan eläkepäivistä. Suomalaisia tuolla rannikolla siis todella riittää. Tänään tutustutaan tarkemmin Fuengirolaan, joka löytyy Mijaksen kylän ja Benalmádenan välistä.

Fuengirola on siis Málagan maakuntaan ja Andalusian autonomiseen alueeseen kuuluva kaupunki. Vuonna 2019 kaupungissa asui hieman yli 80 000 asukasta, joiden joukkoon mahtuu myös suuri määrä suomalaisia. Suomalaisia Fuengirolassa asuu vakituisesti noin 4 500, kun taas koko Costa del Solin alueella suomalaisten asukasluku on noin 15 000 - 20 000. Runsaslukuinen suomalaisjoukko on tuonut alueelle myös suomenkielisiä palveluita. Suomalaiset kahvilat, baarit, ravintolat, kirjakaupat, ruokakaupat, parturit, autovuokraamot ja kiinteistövälitystoimistot auttavat alueelle asettuneita suomalaisia. Myös lääkärin ja hammaslääkärin palveluita on mahdollista saada suomeksi. Ei tietenkään unohdeta myöskään suomalaista koulua, Colegio Finlandésia. Nykyään koulussa voi esiopetuksen ja peruskoulun lisäksi suorittaa myös lukio-opintoja. Kun kaikki tällaiset peruspalvelut on taattu, niin onhan suomalaisille myös oma lehtikin, Fuengirola.fi.




Fuengirola kaupunkina tarjoaa mukavan leppoisaa menoa, aurinkoisia rantapäiviä, hyviä shoppailumahdollisuuksia ja maukasta ruokaa. Ei olekaan mikään ihme, miksi niin monet suomalaiset lähtevät juuri Fuengirolaan viettämään lomaa tai asumaan. Fuengirolassa on myös runsaasti nähtävyyksiä.

- Bioparc Fuengirola: loistava eläinpuisto, jossa eläinten aitaukset muistuttavat niiden luonnollista elinympäristöä. Eläimillä on myös hyvin tilaa liikkua.

- Castillo de Sohail: vuonna 945 rakennettu linna, joka kohoaa korkeimmillaan 38 metriä merenpinnan yläpuolelle.

- Paseo Marítimo: Fuengirolan tunnettu rantabulevardi, jonka lähettyvillä on monia muitakin nähtävyyksiä.

Täytyy muistaa myös, että Fuengirola on varsin hyvien kulkuyhteyksien päässä monista muista kaupungeista. Lähijunat kulkevat väliä Málaga - Fuengirola usein. Välin matkaaminen kestää hieman yli puoli tuntia, eikä lippukaan maksa kuin pari euroa.

Miten Fuengirolaan pääsee?

Lähin lentokenttä sijaitsee Málagassa. Lennot Helsinki - Málaga ovat kohtalaisen edullisia ja valittavana on runsaasti eri lentoyhtiöitä. Málagan lentokentän vieressä sijaitsee lähijunan pysäkki. Fuengirolaan suuntaava juna lähtee lentoaseman puoleiselta raiteelta. Fuengirola on junan viimeinen pysäkki, joten kukaan ei varmasti voi jäädä kyydistä väärällä pysäkillä. Lisäksi pysäkkien nimiä kuulutetaan useaan kertaan.

Fuengirolassa liikkuminen taas onnistuu helposti kävellen. Jos matka on pidempi, voi junaa hyödyntää vaikka yhden pysäkin verran. Myös taksin käyttäminen on edullista.

Hyviä majoituspaikkoja Fuengirolassa

Itse suosittelen asunnon vuokraamista. Asuntoja on vuokrattavana niin rantakadun tuntumassa kuin vähän kauempanakin. Hintatasokin muuttuu sitä mukaa, mitä kauemmas kaupungin sykkeestä mennään. Ylipäätään voisin kuitenkin todeta, että majoittuminen on kohtuuhintaista missä tahansa päin Fuengirolaa. Jos haluaa asunnon sijaan valita hotellin, on keskimääräinen hinta yöltä noin 80 euron tuntumassa. Monesti hotellimajoituksiin kuuluu ainakin aamupala.

Valitsetpa sitten pakettimatkan tai omatoimimatkan, hyviä majoituspaikkoja löytyy varmasti!






In an earlier post, I told about my own history of Spain. I've been there many times and even long periods at a time. The Costa del Sol is a familiar place for many tourists. It is visited during the holidays and several pensioners move to the Costa del Sol to enjoy their retirement days. Today we will take a closer look at Fuengirola, which can be found between the village of Mijas and Benalmádena.


Fuengirola is therefore a city in the province of Málaga and the Autonomous Community of Andalusia. In 2019, the city was home to just over 80,000 inhabitants. Many Finnish people move there to live nice life under the sun. Maybe I will be one of those someday... Who knows.
 

Fuengirola offers a nice ja relaxing atmosphere, sunny beach days, good shopping and tasty food. Fuengirola also has plenty of attractions.


- Bioparc Fuengirola: a great zoo where animals get to live almost like in their natural habitat. The animals also have plenty of room to walk around.


- Castillo de Sohail: a castle built in 945, rising up to 38 meters above sea level.


- Paseo Marítimo: Fuengirola's famous seafront promenade with many other attractions nearby.


It must also be remembered that Fuengirola is quite well connected to many other cities. Commuter trains run between Málaga and Fuengirola frequently. Traveling in the meantime takes just over half an hour, and a ticket costs only a couple of euros.


How to get to Fuengirola?

The nearest airport is in Málaga. There is a commuter train stop next to Málaga Airport. The train to Fuengirola leaves from the airport side rail. Fuengirola is the last stop on the train, so no one can definitely get off the ride at the wrong stop. Also the names of the stops are announced several times.


In Fuengirola, on the other hand, you can easily walk. If the journey is longer, the train can be used. Also taxi is an option. And definitely not exprensive at all.


Good accommodation in Fuengirola

Personally I recommend renting an apartment. Apartments can be rented both near the promenade and a little further from the city. The price level also changes as you go farther from the heart of the city. Overall, however, I could say that accommodation is affordable anywhere in Fuengirola. If you want to choose a hotel instead of an apartment, the average price per night is around 80 euros. In many cases, hotel accommodations include at least breakfast.


Whether you choose a package trip or a self-guided trip, you will definitely find good accommodation!

Suomenlinna päiväkohteena

 Blogi on viettänyt hetken - tai vähän enemmänkin - hiljaiseloa, mutta nyt taas aktivoidutaan. Olen pistänyt kaiken toivoni siihen, että mat...