tiistai 29. lokakuuta 2019

Minun päiväni

Nyt, kun olen taas vähitellen alkanut palaamaan töiden pariin, on aika kirjoittaa postaus minun päivästäni. Työskentelen yrittäjänä ja teen töitä milloin missäkin. Minulla on siis lukuisia työsuhteita. Joidenkin kanssa on sopimukset säännöllisistä työprojekteista, kun taas jotkut työhommat ovat kertaluontoisia. Tämän postauksen päiväksi valikoitui maanantai. Viikon ensimmäinen päivä on yleensä kiireinen, sillä monet uudet projektit alkavat ja täytyy käydä läpi viikko-ohjelmaa. Tämä kyseinen maanantai on siitä erikoinen, että myös vanhempi tytär on tänään kotona. Mieheni on kuitenkin vapaalla, joten lastenhoito on tänään hänen vastuullaan.

7.30 Herätys

Aamutoimiin kuluu oma aikansa ja noin kahdeksalta siirrymme syömään aamupalaa. Kaikki yhdessä. Tässä yhteydessä myös koira käy lenkillä joko minun tai mieheni kanssa. Tänään minun kanssa. Päivän lenkitykset jää kyllä nyt miehen vastuulle.


9.00 Työpäivä alkaa

Mies ottaa molemmat lapset mukaansa ja lähtee käymään kaupassa heidän kanssaan. Se tarkoittaa siis sitä, että minun työpäiväni alkaa. Aloitan käymällä läpi sähköpostit ja vastailen niihin kiireellisyysjärjestyksessä. Sen jälkeen alan kirjoittamaan blogipostauksia asiakkaille sekä hoitamaan sosiaalisen median tilejä.




11.00 Lounas

Syödään lounasta koko porukalla.


11.30 Työt jatkuu

Blogitekstien kirjoittaminen jatkuu. Sen lisäksi päivittelen myös laskutushintoja ja hoidan laskutusta.

15.00 Aikaa perheen kanssa

On aika laittaa läppäri kiinni ja keskittyä lasten kanssa olemiseen. Leikkimistä ja ruoanlaittoa.

19.30 Iltatoimet

Ensin pesulla käynnit ja sitten sadun lukeminen vanhemmalle tytölle. Huomenna on päiväkotipäivä, eli on mentävä nukkumaan hyvissä ajoin. 

20.30 Viimeiset hommat läppärillä

Mies laittaa pienemmän tytön nukkumaan ja minä hoidan päivän viimeiset hommat loppuun sillä aikaa. Tänään hommissa vähän Google Adsien väsäämistä ja tämän postauksen hiomista.



23.00 Nukkumaan

Suihkun jälkeen pääsen itsekin nukkumaan.  



lauantai 26. lokakuuta 2019

Sea Life, Helsinki

Me ollaan aktiivisia myös silloin, kun ei olla reissussa. Tykätään käydä katsomassa nähtävyyksiä ja myös uusiin paikkoihin tutustuminen on tärkeää. Pääkaupunkiseudun nähtävyydet ollaan kyllä nähty jo aika hyvin, mutta joskus on mukava kerrata tiettyjä kohteita. Viimeksi tuli vierailtua Sea Lifessa, Helsingissä. Se siis sijaitsee aivan Linnanmäen vieressä, eli paikkaan on helppo löytää.

Sea Lifet on sinällään tuttuja, eli Helsinki ei tosiaan ole ensimmäinen akvaario, jossa olemme vierailleet. Tähän mennessä nämä Sea Lifet on tullut nähtyä:

  • Sea Life Helsinki
  • Sea Life London
  • Sea Life Benalmadena

Seuraavaksi näistä kiinnostaisi nähdä Australiasta joko Sydneyn tai Melbournen akvaario.

Lumi seurasi kartasta, mitä kaloja oli milloinkin tulossa. Suosikkikala on tietenkin Nemo, eli vuokkokala. Myös hait kiinnostaa aina.



Haitunnelissa



Mukavaa Sea Life -akvaarioissa on se, että niissä on aina tämä ns. elämysallas. Siellä pääsee siis koskemaan akvaariosta riippuen joko merisiilejä, meritähtiä tai muita vastaavia. Helsingissä pääsee koskemaan merisiilejä.







 Sea Lifessa on myös tärkeää asiaa luonnosta. Sea Life Lab -laboratoriossa pääsee testailemaan eri juttuja. Siellä voi myös testata omaa tietouttaan siitä, kuinka pitkään minkäkin tuotteen maatumiseen kuluu. Se ehkä laittaa ajattelemaan, kannattaako niitä roskia heittää luontoon.

''Lähes 80 % valtamerien muovisaasteesta on peräisin maalta.''
Lapset ja aikuiset voivat myös oppia siitä, kumpi kalastusmenetelmä on vaarattomampi muille eläimille, verkko vai siima. 

Tässä tutkitaan juurikin näitä kalastusmenetelmiä.

Meidän yhteinen lupaus on ostaa ainoastaan MSC-sertifioitua tai kestävästi pyydettyä kalaa. Näin olemme toimineet jo pitkään ja tulemme toimimaan myös jatkossa.

Mitä sinä lupaat?









tiistai 22. lokakuuta 2019

Tukholman syyslomareissun kustannukset

Kävimme siis syyslomaviikolla Tukholmassa. Viimeksi vierailimme Tukholmassa elokuussa 2018, joten kyllähän kaupungissa saattoi taas piipahtaa.

Tässä tulee matkamme kustannusyhteenveto. Kaikki hinnat ovat siis yhteensä neljältä hengeltä (kaksi aikuista, 4-vuotias ja vauva):

  • Finnairin suorat lennot Helsinki - Tukholma, 351 €
  • Hotelli Park Inn by Radisson Stockholm Hammarby Sjöstad, 544 €
  • Arlanda Express -juna lentoasemalta Tukholman keskustaan, 41 €
  • Julkisen liikenteen matkaliput, 20 €
  • Taksi hotellilta lentoasemalle, 62 €
  • Pienet matkamuistot, 10 €
Yhteensä 1 028 euroa


 

Ruokakuluja en laske kokonaiskustannuksiin.

Tällä kertaa reissu oli siis kohtalaisen edullinen, sillä esimerkiksi pääsymaksuihin ei mennyt yhtään rahaa. Hyödynsimme ilmaisia museoita. Tätä ei tosin tehty säästösyystä, vaan siksi, että kaupungissa on runsaasti mielenkiintoisia kohteita ilman pääsymaksua.






maanantai 21. lokakuuta 2019

Vastuullisesti matkalla

Lentämisen ympäristövaikutukset ovat olleet puheenaiheena viime aikoina ilmastonmuutoksen vuoksi. Monet ovat jättäneet lentämisen kokonaan ja keskittyvät nykyisin ainoastaan kotimaan matkailuun. Vielä useammat kuitenkin jatkavat ulkomailla käymistä. Miten matkustamisesta voisi siis tehdä ympäristöystävällisempää?





Lentoyhtiöt panostavat ympäristöystävällisyyteen. On kuluttajan vastuulla valita lentoyhtiö, joka kompensoi päästöt. Faktaa kuitenkin on, että lentämisen päästöt kasvavat koko ajan. Asiasta voi lukea lisää täältä. Jokainen lentämisen päästöistä huolestunut voi tutkia oman matkansa päästöjä Finnairin päästölaskurin avulla.

Vaikka kohteeseen kuitenkin nyt matkustaisikin lentäen, voi perillä tehdä muunlaisia valintoja. Auton vuokraaminen on toki helppoa ja vuokra-autolla pääsee liikkumaan nopeammin, mutta ympäristö kiittää julkisten kulkuneuvojen valitsijaa. Varsinkin suurissa kaupungeissa loppujen lopuksi metrot, bussit, raitiovaunut ja lähijunat ovat käytännöllisiä.



Vastuullinen reissaaja muistaa myös paikallisen väestön kunnioittamisen. Ensiksikin on hyvä ottaa selvää pukeutumissäännöistä ja käytöstavoista. Esimerkiksi Japanissa tippaamista ei katsota hyvällä ja se voidaan luokitella jopa törkeäksi käytökseksi. Myös paikallista kieltä tulisi osata muutaman fraasin verran. Jokainen reissaaja pystyy kyllä oppimaan tervehtimiset, hyvästelemiset, kiittämiset ja muut vastaavat kielellä kuin kielellä.



Näin pyrin kompensoimaan lentämisestä syntyviä haittoja:

  • valitsen mahdollisimman usein suorat lennot
  • pakkaan maltilla, mikä vähentää matkatavaroiden kokonaispainoa
  • käytän Finnair-pisteitä hyväntekeväisyyteen; pisteet voi lahjoittaa järjestöille, jotka toimivat ympäristön hyväksi
 

lauantai 19. lokakuuta 2019

Naturhistoriska riksmuseet

Tukholmassa on paljon tekemistä lapsiperheille, eikä aika välttämättä riitä kaikkeen. Näin kävi meillekin. Olimme siis Tukholmassa viettämässä syyslomaa ja tekemisen piti olla nimenomaan lapsille sopivaa.

Koska meillä asuu dinosauruksia rakastava lapsi, päätimme lähteä Naturhistoriska riksmuseetiin. Kohde sopii siinä mielessä ihan kaikille reissaajille, että siellä riittää kyllä ihmeteltävää. Lisäksi museo on ilmainen, joten myös säästöbudjetilla reissaavat pääsevät nauttimaan museon antimista. Museon elokuvateatterissa näytettävät elokuvat ovat kylläkin maksullisia, mutta liput olivat maltillisen hintaisia.




Eniten meitä kiinnostivat näyttelyt Fossils and Evolution sekä Polar Regions. Fossils and Evolution siis piti sisällään juurikin dinoja ja muita sen ajan eläviä. Lapset saivat myös itse etsiä fossiileita. Fossiileiden etsiminen viihdytti ainakin meidän 4-vuotiasta kohtalaisen pitkään. Polar Regions taas tutustutti arktisiin alueisiin.





Kokonaisuudessaan Naturhistoriska riksmuseet on todella loistava vierailukohde, jossa vierähtää helposti useita tunteja. Kannattaa siis varata päivä tässä museossa vierailemiseen. Museosta voi lukea lisää täältä.

keskiviikko 16. lokakuuta 2019

Näin pakkaan matkaa varten

Koska mukana kulkee neljä ihmistä, joista kaksi on lapsia, kertyy tavaraa kuin huomaamatta. Sen vuoksi olen joutunut karsimaan pois paljon sellaista, mitä voi ostaa kohteesta. Aikaisemmin mukana kulkivat niin shampoot, hoitoaineet, kosteusvoiteet ja muut purnukat. Nyt ne jäävät kuitenkin kotiin, sillä olemme päätyneet siihen, että nämä tuotteet ostetaan aina paikan päältä.



Ennen varsinaista pakkaamista teen listan PackPoint-sovellukseen. Sovellukseen ilmoitetaan kohde, lähtöpäivä ja matkustusaika. Sen lisäksi sovellus antaa mahdollisuuden valita aktiviteetteja, joita loman aikana tullaan harrastamaan. Sovellus luo automaattisesti listan, jota voi sitten muokata. Ennen varsinaista pakkaamista teen myös seuraavaa:

  • lataan tabletille elokuvia lapselle
  • lataan vara-akut täyteen
  • maksan laskut ja hoidan kaikki muut matkan aikana erääntyvät hommat kuntoon
  • hommaan koiralle hoitopaikan  
  • jos luvassa on erikoinen kohde, teen matkustusilmoituksen
  • otan laukut esiin; lyhyille reissuille lentolaukku ja reppu/käsilaukku henkilöä kohden, pidemmille matkoille vähintään kaksi ruumaan menevää laukkua ja käsimatkatavarat

Pakkaan aina käsilaukkuun kaikki tärkeimmät, eli passit, rahat ja kortit, kännykän, laturit ja avaimet. Lentoliput, hotellivaraukset ja muut tulostan ainoastaan harvoin. Yleensä ne kulkevat mukana kännykässä.



Tabletti siis kulkee aina matkassa, mutta sen lisäksi otan läppärin mukaan lähes poikkeuksetta. Teen kuitenkin töitä läppärillä, joten lomallakin tulee tehtyä jotakin melkein joka päivä.

Vaatteiden kanssa pakkaus menee niin, että otan uudet vaatteet joka päivälle. Sama koskee minun lisäkseni kaikkia muitakin perheessämme. Vaatteista emme tingi, mutta nykyään mukaan ei lähde useita pareja kenkiä, kuten ennen. Jostakin on siis tingittävä. Ulkovaatteet määräytyvät kohteen ja säätilan mukaan.

Vauvan maidot ja ruoat vien aina mukanani Suomesta. Toki esimerkiksi kuukauden kestävällä reissulla kaikkien maitojen ja ruokien kuljettaminen on mahdotonta, mutta tällöin otan niin paljon kuin pystyn. Samoin vaippoja otan mukaan jo kotoa, mutta niiden kanssa ei ole niin tarkkaa. Syy, miksi otan varsinkin maidot Suomesta, on yksinkertaisesti siinä, että joka paikasta ei ole helppo löytää äidinmaidonkorviketta. Ollessamme Espanjassa vauvan ollessa noin kolme kuukautta, jouduimme kiertämään monta eri kauppaa ja apteekkia, että löysimme Nestlen korviketta. Niitäkään ei sitten ollut kuin puolen litran tai litran tetroissa, mikä oli ongelma päiväretkillä, kun maitoa ei saanut kylmään. Näin siis Malagassa tai Fuengirolassa. Kun mentiin ylöspäin Alicanteen, oli tilanne vielä huonompi. Kävimme turhaan useassakin kauppakeskuksessa etsimässä maitoa. Lopulta otimme taksin ja mieheni kysyi kuskilta, mistä saisimme kerralla suuremman satsin korviketta. Taksikuski vei meidät noin 25 minuutin päähän koko alueen suurimpaan markettiin, josta sitten ostimme kerralla maitoa koko reissun ajaksi.

Tavaran määrä mukautuu kuitenkin aina sen mukaan, kuinka monta laukkua otamme matkaan. Lyhyet reissut menevät siis pelkillä käsimatkatavaroilla, jolloin luonnollisestikin tilaa on melko vähän. Viikon mittaiset ja sitä pidemmät reissut menevät aina ruumaan menevien laukkujen kanssa.

keskiviikko 9. lokakuuta 2019

Laivalla Marokkoon

Afrikka on aina mielenkiintoinen kohde kaiken ikäisille. Jokainen on vähintään nähnyt kuvia safareista ja upeista hiekkarannoista, joita maanosasta löytyy. Moni lapsiperhe silti epäröi Afrikkaan lähtöä, mikä on mielestäni aivan turhaa.


Helpoiten tavoitettavissa on Pohjois-Afrikka, josta myös Marokko löytyy. Helpointa on ottaa kevyt kosketus Afrikkaan yhdistämällä Marokon reissun Espanjassa käymiseen. Laivoja kulkee Algeciraksen ja Tangerin / Tanger Medin välillä useita kertoja päivässä. Matka kestää noin kaksi ja puoli tuntia. Tanger Med on edullisempi vaihtoehto, mutta tässä kannattaa huomioida sellainen seikka, että Tanger Medistä on noin 45 minuutin ajomatka Tangerin kaupunkiin. Takseja kyllä satamasta saa helposti. Hinnan pystyy neuvottelemaan. Meillä matka Tanger Medistä Tangerin kaupunkiin maksoi 25 euroa suuntaansa.

Laivaliput voi ostaa kätevästi esimerkiksi täältä.

Marokkoon menossa.



Mitä Tangerissa voi sitten tehdä? 

1. Vieraile Medinassa. Tangerin vanhakaupunki on paikka, jossa on aina ihmisiä. Pienet syrjäiset kadut ja värikkäät talot näyttävät upeilta. Medinassa voi myös pysähtyä nauttimaan paikallisia juomia, kuten minttuteetä.

Näkymä merelle päin.



2. Kasbah-museo. Lisää voi lukea täältä.

3. Plage municipale. Tämä on yksi kaupungin upeista rannoista. Rantaviivaa on loputtomiin ja hiekka on todella hienoa. Ihastuin Tangerin rantoihin heti ensisilmäyksellä!

4. Nautiskele paikallisia herkkuja. Marokkolainen ruoka on hyvää. Tuoreita vihanneksia käytetään paljon ja salaatit ovat todella maukkaita. Annoskoot ovat myös huomattavan suuria.

Marokkolainen ruoka on tuoretta ja maistuvaa.

Viheralueita löytyy myös kaupungin keskustasta.

Tänne me palataan vielä!

Suomenlinna päiväkohteena

 Blogi on viettänyt hetken - tai vähän enemmänkin - hiljaiseloa, mutta nyt taas aktivoidutaan. Olen pistänyt kaiken toivoni siihen, että mat...