Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suomi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suomi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 21. toukokuuta 2021

Suomenlinna päiväkohteena

 Blogi on viettänyt hetken - tai vähän enemmänkin - hiljaiseloa, mutta nyt taas aktivoidutaan. Olen pistänyt kaiken toivoni siihen, että matkailu alkaisi palautua normaaliksi tänä vuonna. Olisi jo pari matkaa odottamassa. Osa liittyisi työhön/opiskeluun ja osa sitten taas puhtaasti vapaa-aikaan. Voisinkin kirjoittaa tarkemmin opiskeluistani erillisessä postauksessa. Työstäni olenkin jo kertonut. 

Nyt kun helle alkaa helliä Suomea, olemme olleet selkeästi enemmän ulkona ja on tullut sellainen olo, että vapaapäiviksi pitäisi keksiä jotakin tekemistä. Kävimme siis helatorstaina Suomenlinnassa. Täältä Espoosta käsin se on helposti saavutettavissa oleva päiväretkikohde. Tässäpä siis enemmän meidän päivästämme Suomenlinnassa. 


Noin klo 12 hyppäsimme lauttaan Helsingistä. Suomenlinnan lautta lähtee siis Presidentinlinnan kohdalta, tien toiselta puolelta. Lipun voi ostaa kätevästi aivan lautan lähtöpaikalta, joten siitä ei tarvitse huolehtia etukäteen. Lauttamatka Suomenlinnaan kestää vain noin 15 minuuttia, joten lapsetkaan eivät ehdi kyllästyä matkan aikana. Suomenlinnaan saavuttaessa lähdimme kävelemään kohti Kuninkaanporttia, joka siis sijaitsee saaren toisessa päässä. Matkaa tulee hieman alle kaksi kilometriä. Kuninkaanportissa pääsee tutustumaan linnoitukseen hieman tarkemmin ja jopa käymään sisällä linnoituksen alle kaivetuissa tunneleissa. Kuninkaanportissa nautimme myös lounasta. Pizzeria Nikolain pitsat olivat aivan erinomaisia ja maistuivat koko porukalle. Voin siis ehdottomasti suositella kyseistä pizzeriaa kaikille Suomenlinnassa vieraileville. 

Suomenlinna on kaiken kaikkiaan loistava kohde lapsiperheille. Mietimme jo, että lähdemme kesällä Suomenlinnaan piknikille. 

Tässä kuvia tuolta reissulta:







perjantai 23. lokakuuta 2020

Pohjoisessa ennen ensilunta

 Meidän perhe reissasi siis pohjoiseen syyslomalle. Pakko myöntää, että mieluummin sitä olisi ottanut suunnan etelään, mutta se ei nyt tietenkään ole mahdollista. Silti meidän reissu oli oikein hyvä ja onnistunut. Saimme rentoutua ja nauttia olosta kahden viikon ajan, mikä tulee aina välillä tarpeeseen arjen kiireiden keskellä. 

Lappi oli erittäin tyhjä, kuten viimeksi kirjoitinkin. Siellä ei siis ollut oikeastaan ketään. Rovaniemellä näimme yhden tanskalaisauton, mutta muuten turistit loistivat poissaolollaan. Se on sinällään harmi, sillä tänä vuonnahan esimerkiksi Santa Park pysyy suljettuna. Se tekee suuren loven talouteen, sillä matkailusta tulevat rahat pitävät monia Lapin paikkakuntia hengissä. Tilanne kuitenkin on mikä on. Toivottavasti ensi vuonna kaikki näyttää jo toisenlaiselta. 

Joka tapauksessa tässä tulee nyt muutamia kuvia reissultamme. Aika on mennyt niin nopeasti, että nyt vasta ehdin katsomaan kuvia tarkemmin. Tulimme kotiin 14.10. ja sen jälkeen kotona ollaankin laitettu halloweenia näkyväksi ja palattu arkeen. Näistä kuulumisista voisinkin kertoa myöhemmin lisää. 






torstai 15. lokakuuta 2020

Lapin matkailu on kuolemassa

 Olimme pohjoisessa mökkeilemässä viimeiset pari viikkoa. Pakko sanoa, että pahalta näyttää. Ne paikat, joissa on ennen ollut runsaasti turisteja ja hälinää, ovat nyt tyhjillään. Ulkomaisten turistien puuttumisen huomaa kyllä. Toki talvisesonki on vielä tulossa, mutta ei sinnekään saada turisteja Aasiasta ja Venäjältä. Ne ovat kuitenkin niitä suurimpia ryhmiä, jotka vievät rahaa Lappiin. 

Näkemäni perusteella olen erittäin huolestunut monien yrittäjien puolesta. Poliittisesti voisin ottaa kantaa sen verran, että on ollut ehdottomasti väärä päätös kieltää matkailu esimerkiksi Aasiasta. Monet Aasian maista ovat tällä hetkellä tilanteessa, että koronaa on paljon vähemmän kuin Suomessa. Silti turisteja ei päästetä maahan. Mielestäni hallitus on tehnyt väärän linjauksen ja lyönyt ehkä sen viimeisen naulan Lapin turismin arkkuun. 

Olen itse sen verran huolestunut tilanteesta, että haluan itse tehdä jotakin tilanteen eteen. Meillä on toki tapana käydä Lapissa safareilla joka vuosi. Tällä kertaa aion kuitenkin tehdä tuon talviloman vielä suuremmassa mittakaavassa. Aiomme viipyä pitempään ja käyttää enemmän rahaa paikallisten tarjoamiin palveluihin. Tältä osin koen itse, että voin tehdä jotakin Suomen ja Lapin matkailun hyväksi. Husky- ja porosafarit, poropuistoissa vieraileminen, lemikengillä kävely, laskettelu... Haluan käyttää rahaa niin moniin palveluihin kuin vain pystyn. 

Toivon, että muutkin suomalaiset tekevät samoin. Lapin yrittäjät valittavat siitä, että suomalaiset eivät halua maksaa palveluista. Ne ovat kuulemma liian kalliita. Suomalaiset ovat kuitenkin hyvätuloista kansaa, joka ramppaa ulkomailla jatkuvasti. Nyt kun lennot jäävät ostamatta, voi sen rahan käyttää elämyksiin Suomessa. Mielestäni elämyksiä ja muistoja ei myöskään voi mitata rahassa. Joten ehkä se noin 100 euroa aikuiselta huskysafarilta on kuitenkin loppujen lopuksi hyvin pieni raha. Se on pieni hinta siitä, että Lapin matkailu saadaan pysymään hengissä. Käyttäkään siis palveluita, menkää majoittumaan Lappiin paikallisten pitämiin majoituspaikkoihin ja pistäkää raha kiertoon. Ulkomaille ehtii kyllä sittenkin, kun korona on ohi ja matkailu on jälleen turvallista. 


* Tämä postaus on nyt pelkkää tekstiä. Seuraavassa postauksessa onkin sitten kuvia pohjoisen reissulta.

perjantai 25. syyskuuta 2020

30 Day Travel Photo Challenge - Day 30

 #30daytravelphotochallenge

#day30

Favourite travel photo (so far)


 Pakko valita Levin talvinen maisema. Tuo on vaan sellainen maisema, jota voisi tuijottaa pitkään. Rakastan muutenkin talvea, koska jouluhan nyt on juhlista paras. Muutaman joulun ulkomailla lämpimissä maissa viettäneenä voin sanoa, että ei se tunnu joululta. 


I have to choose this winter photo from Levi, Finland. It's just something I could stare at forever. I love winter and I love Christmas. Couple times I've spent Christmas in warm countries and no, it doesn't feel like real Christmas.

tiistai 22. syyskuuta 2020

30 Day Travel Photo Challenge - Day 28

 #30daytravelphotochallenge 

#day28

A unique travel experience

Kun tilanne Lapin yrittäjien keskuudessa on nyt todella paha, kannattaisi jokaisen suomalaisen miettiä, mitä omalla kohdallaan voi tehdä. Monet kritisoivat sitä, että yrittäjien pitäisi laskea safareiden hintoja, että suomalaisilla olisi varaa lähteä safarille. Jos sinulla on varaa lähteä jouluksi Leville, olen melko varma, että myös se pari sataa euroa liikenee paikallisten yrittäjien tukemiseen.  

Itse olemme käyneet koirasafarilla ja porosafarilla joka vuosi. Ne ovat aivan loistavia elämyksiä niin lapsille kuin aikuisille. Huskysafarin naapurissa koko lapsuuteni eläneenä voin kertoa, että nuo koirat rakastavat sitä hommaa. Safarit sopivat siis loistavasti myös eläinten ystäville, valjakon vetäminen ei vahingoita koiria. Päinvastoin, se on juuri sitä, mitä nämä koirat rakastavat tehdä. Kun tänä talvena ei pääse juuri minnekään lomalle, kannattaa miettiä, voisiko sen uniikin elämyksen tarjota omalle perheelleen Suomessa vaikkapa näin safarin muodossa. 


The situation in Lapland is veru critical. Husky and reindeer safari entrepreneurs are struggling because the borders are not open and they are going to lose all the work. Some of them have even brought up that the lack of money can effect of keeping the dogs. Read more from here: https://edition.cnn.com/travel/article/husky-sledding-lapland-finland/index.html

Our family has participated on husky and reindeer safaries every year. It's a great experience for kids and for adults. I even used to live next to the husky safari that my aunt had back in the days. So I know how these dogs love to do that. I hope that this year Finnish people start to support our entrepreneurs that they don't lose their businesses.

maanantai 21. syyskuuta 2020

30 Day Travel Photo Challenge - Day 27

 #30daytravelphotochallenge 

#day27

Video snippet


 Nyt ei ole video, vaan on videonpätkästä napattu kuva. Tämä on huskysafarilta, Leviltä. Nyt huskyt on olleet puheenaiheena ihan mediassa asti, niin taitaa olla myös aika ajankohtainen kuva....


Not a video but a screenshot of a video. Husky safari, Levi, Finlanf.

lauantai 5. syyskuuta 2020

30 Day Travel Photo Challenge - Day 10

 #30daytravelphotochallenge

#day10

Someone I met along the way


 Lapissa olen tavannut paikallisia ihmisiä. Koiravaljakkoyrittäjiä, poropuistoyrittäjiä. Tapasin ranskalaisen perheen. Äitin ja isän, jotka olivat muuttaneet Leville kahden lapsensa kanssa. He työskentelivät kotieläinpihalla, jossa oli siis hevosajelua ja sen lisäksi vielä navetta, jossa pääsi tutustumaan eläimiin. He olivat todella onnellisia siitä, että olivat saaneet mahdollisuuden päästä töihin Lappiin. Aloin itsekin ajattelemaan, että Lapissa eläminen voisi olla todella jees. 


In Lapland, Finland, I have met local people. Entrepreneurs. I met a French family who moved to Lapland to work in a farm. They were very happy about the opportunity to be able to work and live in Lapland. At that moment I started to think myself that it would be nice to live there.

tiistai 11. elokuuta 2020

Tulevia suunnitelmia

Ihanaa, kun voi taas pitkästä aikaa kirjoittaa reissusuunnitelmista. Toki nämä reissut tapahtuvat jälleen kerran Suomen rajojen sisällä, mutta reissu se on pienikin reissu. Käydäänpäs siis läpi niitä suunnitelmia, mitä meillä on lähiviikoille.

Kitee

Kitee on noussut seuraavaksi kohteeksi, sillä minua henkilökohtaisesti kiinnostaa sinne avattu Nightwish-museo. Kyseisessä museossa olisi siis tarkoitus vierailla. Sen lisäksi Kiteeltä löytyy ainakin jonkunlainen kotieläinpiha, joka voisi olla käymisen arvoinen.

Tätä reissua odotan innolla erityisesti museon vuoksi. 



Imatran kylpylä

Emme ole koskaan aikaisemmin käyneet Imatran kylpylässä. Jos reissu on suuntautunut lähiseuduille, olemme yleensä valinneet Holiday Clubin. Syytä tälle en tiedä, sillä Imatran kylpylä vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta ja monipuoliselta paikalta. Olen myös lukenut monien blogeista ja Instagram-tileiltä, kuinka Imatran kylpylä on osoittautunut erityisesti lasten suosikiksi. 

Imatra muuten on jonkin verran tuttu. Olemme käyneet aikaisempina vuosina Imatralla syömässä ohikulkumatkalla ja pysähtyneet hetkeksi ihailemaan kauniita maisemia. Ehkä nyt saamme tutustua paikkaan tarkemmin, kun aikaakin on enemmän. 

Ajatuksena on käydä sekä Kiteellä että Imatran kylpylässä saman reissun aikana. Menemme varmaankin aika joustavasti ilman liian tiukkoja etukäteissuunnitelmia. 


tiistai 28. heinäkuuta 2020

Rehndahlin kotieläinpiha

Olin lasten kanssa kolmestaan viime viikonloppuna, eikä pelkkä kotona oleminen kiinnostanut. Piti siis ehdottomasti keksiä jotakin tekemistä niin kuin yleensäkin. Minulla oli ollut jo pidempään mielessä Rehndahlin kotieläinpihalla vieraileminen. Emme ole siellä nimittäin koskaan ennen käyneet. Päätimmekin siis lähteä katsomaan eläimiä lauantaina.

Jo ensisilmäyksellä paikka vaikutti todella lupaavalta. Heti lipunmyyntikioskin vierestä löytyi koira-aitaus, jossa asustaa kaksi koiraa. Portugalinvesikoira ja irlanninsusikoira. Irlanninsusikoirahan kuuluu omiin suosikkirotuihin, joten sitä käytiin rapsuttelemassa useampaankin otteeseen. Toki myös toinen koirista sai huomiota siinä, missä tämä isompikin. Lipusta muuten sen verran, että pääsylippu maksaa kymmenen euroa henkilöltä. Alle 2-vuotiaat lapset pääsevät ilmaiseksi, mutta muuten kotieläinpihalla ei ole erikseen alennettuja lippuja lapsille. Sillä ei sinällään ole mitään väliä, sillä mielestäni kymmenen euron pääsylippu on hinnaltaan edullinen.

Kun kotieläinpihaa alkaa laskeutumaan alaspäin, tulevat vastaan ensimmäisinä aasit ja vapaana kulkevat hanhet, ankat, kukot ja kanat. Linnut antoivat jo silittää itseään, joten ovat selvästi tottuneet kävijöihin. Kalkkuna sen sijaan oli omassa häkissään, mutta tervehti kyllä vieraita pulputtamalla kalkkunan tapaan. Aivan kanojen ja kukkojen aitauksen vieressä asustavat myös lampaat, jotka kuitenkin kulkivat vapaana. Meidän vierailumme aikana lampaat menivät aitaukseen ainoastaan syömään. Aasien ja kalkkunan välistä löytyi myös marsuhäkki, jossa marsuja pystyi katsomaan lasin läpi.

Alempana pihalta löytyi ainakin meidän hevostytön suuret suosikit, eli tavalliset hevoset ja falabellat, joka on maailman pienin hevosrotu. Falabellojen aitaukseen pääsee harjaamaan niitä. Siitä hevoset näyttivät pitävän. Rehndahlissa on mahdollista myös ratsastaa. Talutusratsastuksen hinta on viisi euroa. Itse emme kuitenkaan tällä kertaa ratsastaneet, mutta halukkaiden on hyvä tietää, että talutusratsastusta on tarjolla. Se on varmasti loistava elämys sellaisille, jotka eivät muuten ratsasta.

Pihan perältä löytyvät alpakat, jotka hieman yllättävästi hakeutuivat lähelle ihmisiä. Toki varoituskylteissä sanottiin, että suuttuessaan alpakka saattaa todellakin sylkeä, kuten monista nettivideoista on päässyt näkemään. Meidän kohdalla alpakka kuitenkin tuli aivan aidan viereen, jotta sitä pystyi silittämään. Alpakoiden jälkeen kalliolle johtavalta tieltä löytyi vielä yksi eläin, nimittäin aivan ihastuttava possu. Possu kulki vapaana pihalla ja vaikutti oikein ystävälliseltä kaverilta.

Kiersimme kaikki eläimet kahteen kertaan. Lapset nauttivat, kun saivat kulkea vapaana eläinten joukossa ja paijata ihania eläimiä. Kun olimme lähdössä pois, huomasimme vielä, että aivan parkkipaikan vierestä löytyi kaniaitaus. Ei muuta kuin jonoon. Kaniaitauksen rajoitus oli kolme henkilöä kerrallaan, mikä on varmasti kanienkin kannalta hyvä ajatus. Aitaus ei sinällään ollut kovin iso, mutta hyvin siinä neljä pupua mahtui olemaan. Pupuja sai siis paijata ja ruokkia heinillä, mutta niitä ei saanut nostaa syliin. Meillä ainakin molemmat lapset nauttivat kanien silittelystä niin, että niistä puhuttiin vielä vierailun jälkeenkin.

Eläinten lisäksi Rehndahl on erittäin hyvä paikka viettää myös eväsretkeä ja leikkipäivää lasten kanssa. Pihan perältä löytyy mahdollisuuksia syödä eväitä tai vaikka grillata omaa ruokaa. Sen lisäksi lapsille on leikkipuisto sekä keppihevosrata. Tekemistä löytyy siis useammaksi tunniksi. Meillä molemmat lapset jaksoivat hyvin ja olisivat varmasti viihtyneet vielä pitempäänkin. Taivas alkoi kuitenkin harmaantua ja juuri kun lapset oli lastattu autoon, alkoi sade. Kävimme siis juuri parhaimpaan aikaan ja lähdimme pois ennen sadetta. Kaiken kaikkiaan tälle paikalle voi kuitenkin antaa ison suosituksen. Paikka löytyy siis Kirkkonummelta, joten niin pääkaupunkiseudulta kuin vähän kauempaakin voi tulla Rehndahliin päiväretkelle.



perjantai 17. heinäkuuta 2020

Miniloma Tuurissa

Kaikki on näköjään Tuurissa tänä kesänä. Sen näköistä siellä nimittäin oli nyt, kun kävimme minilomalla siellä. Olimme oman perheen ja isovanhempien kesken ja aikaa vietettiin lasten ehdoilla. Tänä kesänähän Miljoona Tivoli on kaikille ilmainen. Siinäpä siis on hyvä idea kaikille lapsiperheille ja miksei vaikka aikuisillekin. Tivolin lisäksi Tuurissa on lapsille ilmainen sisähuvipuisto sekä Muumiparkki. Myös juna-ajelulle yritimme päästä, mutta juna oli niin täynnä, että osa porukasta joutui seisomaan. Jätimme sen siis suosiolla väliin.

Tivoli oli meidän reissumme kohokohta. Lähes kaikki tivolin laitteet sopivat myös pienemmille lapsille. 1-vuotias hurvitteli karusellissä ja erilaisissa possujunan tyylisissä laitteissa. 5-vuotias taas kävi karusellissa ja myös hieman pyöritystä tarjoavissa laitteissa. Tosin jonot olivat niin pitkät, että jokaiseen laitteeseen sai jonottaa kohtalaisen kauan. 

Tuurin hotelli näytti olevan täynnä pitkälle tulevaisuuteen. Kannattaa ehdottomasti varata huone hyvissä ajoin etukäteen, koska Tuurissahan ei hirveästi muuta majoitusta ole. Joitakin yksittäisiä mökkejä näytti olevan ja ihan edulliseen hintaankin. Tosin kun lueskeli niiden saamia arvioita, ei tehnyt mieli edes lähteä kokeilemaan. Päädyimme siis hotellimajoitukseen Seinäjoella. Sokos on aina luotettava valinta. Tällä kertaa valintamme oli Sokos Hotel Vaakuna, josta saimme ammeellisen eläinhuoneen. Aamupalatilannekin on onneksi palautunut jo normaaliksi. Hotelliaamiainen kun on yksi niistä asioista, joita todella rakastan!


Tivolissa pyörimässä
Sokos Hotel Vaakuna, Seinäjoki

perjantai 10. heinäkuuta 2020

Musiikkimuseo FAME

Musiikkimuseo FAME sijaitsee Helsingin Pasilassa Tripla-kauppakeskuksen yhteydessä. Kyseinen museo esittelee suomalaista musiikkia aina 1890-luvulta tähän päivään. Museolla on myös suomalaisen musiikin kunniagalleria, josta löytyy oma suosikkini Nightwish.

Tänään, 10.7., museolla avautui myös näyttely Metal Export. Kyseinen näyttely esittelee suomalaista metallimusiikkia ja sen nousujohteista kulkua aina Tarotin ajoista tähän päivään. Käykää ihmeessä tutustumassa näyttelyyn. Siellä voitte nähdä vaikkapa Apocalyptican kiertueilla kiertäneet sellon, Children of Bodomin tavaroita aina kitaralaukuista lähtien, Timo Tolkin käyttämän kitaran ja paljon muuta.

Tässäpä vielä muutamia kuvia kyseisestä näyttelystä.








sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

Juhannus Paluksessa

Tänä vuonna juhannus vietettiin Paluksessa. Viime vuonna se meni Espanjassa, mutta nyt vaihtoehdot oli rajattu aika vähiin. Palus sinällään oli meille täysin uusi paikka. Se sijaitsee noin 20 km päässä Porista. Vuokrasimme ihan oikean vanhanajan maatalon, jossa oli kuitenkin nykyajan mukavuuksia, kuten poreallas. Parasta paikassa oli se, että saatiin olla ihan keskellä ei mitään. Grillattiin, herkuteltiin, pelattiin Afrikan Tähteä, katsottiin telkkaria, ulkoiltiin ja käytiin tietysti uimassa niin Paluksen omalla uimarannalla kuin Porin Yyterissä, joka oli kohtalaisen täynnä.

Paluksen uimaranta




Yyteri

Perhe

tiistai 16. kesäkuuta 2020

Kesä kotona -postaus kuvina

Tänä kesänä emme ole päässeet tekemään niitä meille tavallisia asioita, eli uimaan vaikkapa Atlannin valtameressä. Kesä on tähän asti sujunut täysin kotona. Onneksi meillä on mahdollisuus tarjota lapsille paljon täälläkin. Meiltä löytyy kotoa ulkoallas, trampoliini, hiekkalaatikko, pyöräily- ja retkeilymaastot heti kodin vierestä... Sen lisäksi täällä on monia loistavia rantoja ihan pienen ajomatkan päässä. Omia suosikkejani ovat Westendin uimaranta ja Bodomin järvi. Olemme ehtineet käymään molemmissa jo useampaan kertaa tänä kesänä. Jätskit on tietysti aina myös pakollinen, kun rannalle lähdetään!

Tässä postauksessa keskitytään tekstin sijaan kuviin, sillä ne kertovat enemmän kuin minun kirjoitus. Tällaista meillä on siis tähän mennessä ollut:

Westendin uimaranta


Kotona uimassa

Espoon tallilla ratsastamassa

Bodomin järvellä

Kotona


Bodom

torstai 23. huhtikuuta 2020

Seikkailu Hämeen linnassa

Koska kukaan meistä ei voi tietää, milloin valtioiden rajat avautuvat, on aika suunnata katseet kotimaahan. Toki ei ole varmuutta, milloin täälläkään pääsee matkustelemaan täysin vapaasti. Tällä hetkellä meidän ''matkailumme'' käsittää lähinnä läheisiin luonnonpuistoihin ja muihin ulkoilualueisiin tutustumisen. Olen silti päättänyt kerätä blogiin hyviä kotimaan kohteita, joista toivottavasti pääsemme nauttimaan mahdollisimman pian. Ensimmäisenä näistä on käsittelyssä Hämeen linna, joka sijaitsee Hämeenlinnassa.

Hämeen linna on niin lasten kuin aikuisten mieleen. Sieltä löytyy mukavan sokkeloisia kujia ja nurkkia, joihin lapset ovat ihastuneita. Nämä sokkelot ovat olleet tuolla jo 1200-1300-luvulta, jolloin Hämeen linna on todennäköisesti rakennettu. Toki sitä on korjattu aikojen saatossa. Silti linnassa voi päästä keskiaikaiseen tunnelmaan.

Linnahan sijaitsee myös upealla paikalla aivan vesistön vieressä. Linnapuistossa voi nauttia päivästä muutenkin linnassa vierailemisen jälkeen. Myös vankilamuseoon kannattaa tutustua. Valmistuessaan vuonna 1871 vankila oli Suomen ensimmäinen sellivankila. Vankilakäytössä se oli vuoteen 1993 saakka. Vankilamuseo on avattu 1997, eli melko pian vankilan sulkemisen jälkeen. Erikoisen tästä vankilasta tekee se, että se on Euroopan laajin vankilamuseo, joten kyseessä on siis ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.







torstai 13. helmikuuta 2020

Rakastu Lappiin - niin minäkin tein

Lappi, Lappi, Lappi. Mikä ihanan maaginen paikka, johon ei kyllästy koskaan! Voisin helposti muuttaa asumaan Pohjois-Lappiin, jos elämäntilanne olisi toinen.

Monelle Lapista tulee varmasti mieleen Rovaniemi ja joulupukki. Kyllähän se toki Lappia on, mutta itselleni aito Lappi löytyy sieltä aivan pohjoisesta, Norjan rajan tuntumasta tai ainakin hyvin läheltä. Inari-Saariselän matkailualue on yksi hienoimmista luontokohteista, joissa olen koskaan ollut. Suuret kansallispuistot houkuttelevat retkeilemään luonnossa. Keskiyön aurinko paistaa kesäisin. Revontulia taas voi nähdä alkusyksystä lähtien. Ja mikä parasta Inari-Saariselän alueella pääsee tutustumaan saamelaiseen kulttuuriin. Saamelaiskulttuurista kiinnostuneita voisinkin neuvoa käymään Saamelaismuseo & Ylä-Lapin luontokeskus Siidassa. Se löytyy Inarista.

Siida


Inarista löytyy myös Ukonsaari, joka kuuluu alueen ehdottomasti erikoisimpiin nähtävyyksiin. Tuo pieni saari on aikoinaan ollut saamelaisten palvontapaikka, jonne on tuotu uhrilahjoina eri eläimiä. Saarella pääsee käymään laivan kyydissä. Laiva pysähtyy saarella pienen hetken, jonka aikana ehtii ottaa kuvia.

Ukonsaari


Jos taas haaveena on matkata suoraan Suomen huipulle, tarkoittaa se silloin Utsjokea. Tenon varrella sijaitsee kolme pientä kylää, jotka ovat Utsjoki, Karigasniemi sekä Nuorgam, joka on samalla Suomen pohjoisin kylä. Tämä alue herää eloon kesäisin, kun lukuisat kalastajat tulevat koettamaan kalaonneaan. Vaikka kalastaminen ei kiinnostaisikaan, kannattaa silti nähdä vaivaa ajaakseen kauas pohjoiseen, sillä Suomen kauneimmaksi tieksi valittu Tenontie on näkemisen arvoinen.

Luonnonpuistoista ja erämaa-alueista suosittelemisen arvoisia ovat ainakin Lemmenjoen kansallispuisto, Muotkatunturin erämaa-alue, Kevon luonnonpuisto ja Kaldoaivin erämaa-alue.

Lemmenjoen kansallispuisto, expedia.fi


Lappiin on helppo päästä, sillä Ivalosta löytyy jopa kansainvälinen lentokenttä. Kansainvälinen siinä mielessä, että talvisin Ivaloon lennetään Frankfurtista Lufthansan siivin sekä Lontoosta Finnairin kyydillä. Muualta tulevat matkustajat vaihtavat konetta Helsingissä ja pääsevät Ivaloon joko Finnairin tai Norwegianin lennolla.

Lapissa vieraillessani pyrin aina tukemaan paikallisia yrittäjiä mahdollisimman paljon. Tämä tarkoittaa siis sitä, että majoitun mielelläni paikallisten ylläpitämissä hotelleissa tai huoneistoissa. Sen lisäksi sisällytämme ohjelmaan useita ostettuja aktiviteetteja, kuten poro- ja huskysafareita sekä muita elämyksiä. Minulle paikallisten elinkeinojen tukeminen on tärkeää, sillä haluan heidän jatkossakin pystyvän tarjoamaan palveluitaan ja tuotteitaan turisteille.

Safarit kuuluvat joka reissun ohjelmaan.




Lapland, Lapland, Lapland. What a wonderfully magical place! I could easily move to Northern Lapland if the situation was different.


For many Lapland will surely remind of Rovaniemi and Santa Claus. Sure it is Lapland, but for me genuine Lapland can be found just north, near the Norway's border, or at least very close to it. Inari-Saariselkä tourist area is one of the finest nature sites, which I have ever seen. Large national parks attract hikers. The midnight sun shines in the summer. The northern lights can be seen from the beginning of autumn. And the best thing about the Inari-Saariselkä area is getting to know the Sámi culture. If you are interested in Sámi culture, I would advise you to visit the Sámi Museum & Upper Lapland Nature Center Siida. It can be found in Inari.


Inari is also home to Ukonsaari, which is one of the area's most special attractions. That small island has once been a place of worship for the Sami people, where various animals have been brought as sacrifice gifts. You can take a boat ride to the island. The ship stops on the island for a short while to take pictures.


If, on the other hand, your dream is to travel directly to the top of Finland, then it means Utsjoki. There are three small villages along the River Teno: Utsjoki, Karigasniemi and Nuorgam, which is also the northernmost village in Finland. This area comes alive in the summer when numerous fishermen come to try their luck. Even if fishing is not your thing, it is still worth the effort to drive far north, as the Tenontie, the most beautiful road in Finland, is well worth a visit.


At least Lemmenjoki National Park, Muotkatunturi Wilderness Area, Kevo National Park and Kaldoaivi Wilderness Area are worth recommending.


Lapland is easy to reach as Ivalo even has an international airport. In the winter Lufthansa flies to Ivalo from Frankfurt and Finnair from London. It is also possible to fly from Helsinki by Finnair or Norwegian.


Whenever I visit Lapland I always try to support local entrepreneurs as much as possible. This means that I am happy to stay in hotels or apartments maintained by the locals. In addition we include a number of purchased activities, such as reindeer and husky safaris and other experiences, into our holiday. It is important for me to support the local industries, because I want them to continue to be able to offer their services and products to tourists also in the future.

Suomenlinna päiväkohteena

 Blogi on viettänyt hetken - tai vähän enemmänkin - hiljaiseloa, mutta nyt taas aktivoidutaan. Olen pistänyt kaiken toivoni siihen, että mat...