Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kanariansaaret. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kanariansaaret. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 29. huhtikuuta 2020

6/195

Seuraavaksi jatketaan taas juttusarjaa maista, joissa olen vieraillut. Kuudentena maana on Espanja, jossa on tullut vierailtua melko useinkin. Aloitetaan purkamaan vierailuja ihan sieltä lapsuudesta.

90-luvulla vanhemmillani oli tapana (kuten edelleenkin on) matkustaa Kanarialle melko usein. Kanariasta tuli siis ensikosketukseni Espanjaan. Myös siinä mielessä varsinkin Playa del Ingles on merkityksellinen paikka, että opin siellä uimaan 6-vuotiaana. Olimme tuolloin reissussa vanhempieni sekä äitini kahden siskon (eli siis tätieni) ja heidän miestensä (onko ne nyt virallisesti setiä?) kanssa. Hyppäsin vaan yllättäen altaaseen ja aloin uimaan. Sen jälkeen niitä uintikilometrejä on kertynyt jo vähän enemmän.

Mieleen noista 90-luvun reissuista ovat jääneet myös kadulla hiuksia laittavat naiset, joita Espanjassa on edelleen vähän jokaisessa kadunkulmassa. Olenpa itsekin saanut pienenä tyttönä upeat letit hiuksiini. Muistan senkin vielä elävästi. Viime kesänä Fuengirolassa palasin näihin muistoihin ja mietin kovasti useammankin naisen kohdalla, josko isompi lapsista haluaisin itselleen letit. Innostusta ei sitten kuitenkaan ollut vielä siihen pitkään paikallaan istumiseen, joten ehkä vähän myöhemmin sitten.

Kanariansaaret

Kanaria on tullut tutuksi siis jo lapsuudesta lähtien. Olen vieraillut siellä useammankin kerran, mutta en yhtään kertaa aikuisuudessa. Maaliskuussa oli tarkoitus lähteä viettämään sinne siis äitini syntymäpäiviä, mutta tuo reissu peruuntui sattuneesta syystä. Tavallaan odotin tuota reissua kovin innolla, sillä olisi ollut mukava päästä näkemään, kuinka paikat ovat muuttuneet. Se siirtyi nyt sitten tuonnemmaksi.

Hieman tieteellistä faktaa tähän välin sen verran, että Kanariansaaret koostuvat 13 saaresta, joista kahdeksalla on asutusta. Suomalaisille tutuimpia saaria ovat Teneriffa, Gran Canaria, Lanzarote ja Fuerteventura. Näiden lisäksi asuttuja saaria ovat El Hierro, La Gomera ja La Palma. Asumattomia saaria taas ovat La Graciosa, Alegranza, Isle de Lobos, Montana Clara, Roque del Este ja Roque del Oeste. Näistä olen itse vieraillut Teneriffalla ja Gran Canarialla. Lanzarotea ja Fuerteventuraa pähkäilin pitkään ja voi toki olla, että niilläkin olen vieraillut lapsuudessa, mutta en pysty sanomaan varmasti.

Teneriffan saarelta muistan tulivuori Teiden. Teneriffahan on väkiluvultaan Espanjan suurin saari ja pinta-alaltaankin toiseksi suurin, ainoastaan Mallorcan oltua suurempi. Teide taas on koko Espanjan korkein kohta kohoten 3 718 metrin korkeuteen. Tulivuorelle pääsee kaapelihissillä ja tuo retki on yksi Teneriffan reissujen kohokohdista. Onneksi Teide ei ollut tuolloinkaan kovin aktiivisella tuulella, kuten ei muutenkaan viime aikoina. Viimeksi tulivuori on purkautunut nimittäin 1909.

Muutoin Kanariansaarista on jäänyt mieleen Playa del Ingles - eikä ainoastaan uimisen vuoksi. Sieltä löytyy paljon mielenkiintoista tekemistä ja upeita rantoja. Kohteena siis oikein mukava, jos etsii rantalomaa. Toisaalta taas jos suomalaisia turisteja vilisevät paikat eivät ole mieleen, suuntaa jonnekin muualle. Kanariansaaret ovat aika lailla suomalaisten kansoittamia paikkoja, joten ei Kanarialla rauhassa saa olla.

Kanariansaaret on monessakin mielessä helppo kohde. Sinne pääsee niin omatoimisesti kuin pakettimatkalle. Myös fakta, että siellä pärjää suomen kielellä, sopii monelle matkailijalle. Erityisesti voisin suositella Kanariaa sellaisille, jotka eivät omaa pitkää matkailuhistoriaa.

Manner-Espanja

Rakastan Espanjan manteretta. Oma suosikkikaupunkini on ehdottomasti Barcelona. En osaa edes selittää, miksi Barcelona vetää puoleensa, mutta niin se vain on. Muuttaisinko sitten kuitenkaan Barcelonaan? En. Jos muuttaisin Espanjaan, muuttaisin ehdottomasti Costa del Solille. Barcelonasta kuitenkin vielä sen verran, että vain vähän reilun sadan kilometrin päässä Barcelonasta sijaitsee Salou. Se on yksi parhaimmista lapsiperheen kohteista, mitä tiedän.

Costa del Solin tuossa jo mainitsinkin. Sen suosituimpia kaupunkeja ainakin matkailijoiden keskuudessa ovat Fuengirola, Marbella, Malaga, Nerja, Benalmadena ja Torremolinos. Itse olen käynyt kaikissa näissä ja useampia kertoja. Espanja kuuluu niihin maihin, joihin palataan joka vuosi. Joinakin vuosina jopa useamman kerran. Costa del Solin alueesta pidän siinäkin mielessä, että sieltä on helppo lähteä Gibraltarin suuntaan esimerkiksi vuokra-autolla. Ja Gibraltariltahan pääsee helposti lautalla vaikkapa sitten Marokkoon.

Omalla kohdallani etenkin luoteis-Espanja on jäänyt hieman hämärän peittoon. Ehkäpä seuraava Espanjaan suuntautuva matka voisi suuntautua tuolle alueelle.




Mikä on paras matkustusaika?

Espanjasta löytyy kohteita vuoden jokaiselle kuukaudelle. Eniten ihmiset mieltävät Espanjan rantakohteeksi, mutta on se paljon muutakin. Suuret kaupungit tarjoavat kulttuuria vaikka sitten kesken talvikuukausien. Espanjaan voi siis matkustaa oikein hyvin koska tahansa!

Hintataso

Mielestäni Espanja on edelleen edullinen maa lähes kaiken suhteen. Toki olen itse ainakin pistänyt merkille, että hintataso on nousemassa sielläkin, mutta silti mennään vielä oikein kohtuullisissa hinnoissa. Ravintoloiden kohdalla hintataso kuitenkin vaihtelee vahvasti sen mukaan, ollaanko turistialueella vai ei. Paikallisten suosimissa paikoissa lounaan voi saada reilusti alle 10 eurolla, kun taas turistipaikoissa 10 euroa on aika lailla minimi. Ruokakauppojen hintataso on mielestäni joka paikassa hyvin edullinen - ainakin jos Suomen hintoihin vertaa.

Itse on mennyt noin sadan euron päiväbudjetilla per aikuinen. Tämä budjetti kattaa niin ruokailut kuin aktiviteetit. Aktiviteetit saattavat joskus vielä enemmänkin kuin sata euroa, mutta lopulta budjetti tasoittuu, kun jonakin toisena päivänä hengaillaan vaan rannalla.


Onko meillä suunnitelmia matkustaa Espanjaan?

Ei ole varsinaisia suunnitelmia, mutta ilman suunnitelmiakin on selvää, että lähdemme taas Espanjaan, kun tilanne sen sallii. Rakastan siestaa ja muutenkin rauhallista elämää. Rakastan ihania pikkuisia katuja ja matkamuistomyymälöitä. Rakastan myös sitä, että voin pysähtyä kahvilaan nauttimaan banana splitin aina halutessani. Kysymys varmaan kuuluukin, minne päin Espanjaa olemme menossa seuraavaksi...






Now I will continue a series of countries that I have visited. The sixth country is Spain, which has been visited quite often. Let’s start unpacking visits right there from my childhood.


In the 90s, my parents used to (as they still do) travel to the Canary Islands quite often. So Canary became my first contact with Spain. I remember my first trip there. I was six and I learned how to swim. We were on a trip at the time with my parents as well as my mother’s two sisters (my aunties) and their husbands (are they officially uncles?). I suddenly jumped into the pool and started swimming. Since then, those swimming kilometers have accumulated a little more.


I also remember those women doing people's hair in the streets. I remember how I had gorgeous braids in my hair when I was little. I still remember it vividly. Last summer in Fuengirola, I returned to these memories and wwas thinking if the bigger of the children would like braids for themselves. However, there was no enthusiasm for sitting there for that long time, so maybe a little later then.


Canary Islands

The Canary Islands has thus become familiar since childhood. I have visited there several times, but not once in adulthood. So it was planned to go there in March to celebrate my mother's birthday, but that trip was canceled for a reason we all know. In a way, I was looking forward to that trip very eagerly, as it would have been nice to see how the places have changed. Well, maybe later.


A little scientific fact about Canary Islands for those who don't know. Rhe Canary Islands includes 13 islands, eight of them are inhabited. The most familiar islands for Finns are Tenerife, Gran Canaria, Lanzarote and Fuerteventura. In addition to these, the inhabited islands include El Hierro, La Gomera and La Palma. The uninhabited islands are La Graciosa, Alegranza, Isle de Lobos, Montana Clara, Roque del Este and Roque del Oeste. Of these, I have visited Tenerife and Gran Canaria. Lanzarote and Fuerteventura, I'm not sure about them. Maybe in a childhood?

From the island of Tenerife I remember the volcano Teide. Tenerife is the largest island in Spain in terms of population and the second largest in area, only Mallorca is larger. Teide, on the other hand, is the highest point in all of Spain, rising to an altitude of 3,718 meters. The volcano can be reached by cable lift and that excursion is one of the highlights of Tenerife’s travels. Fortunately, Teide wasn’t in a very active mood at that time, as it wasn’t anyway lately. The last eruption was in 1909.


Otherwise I remember Playa del Ingles very good - and not just for swimming. There is a lot of interesting things to do and great beaches. The destination is therefore very comfortable if you are looking for a beach holiday.


Mainland Spain

I love the Spanish mainland. My own favorite city is definitely Barcelona. I can’t even explain why Barcelona is so attractive, but that’s just the way it is. But would I move to Barcelona then? I don't think so. If I moved to Spain, I would definitely move to the Costa del Sol. But now back to Barcelona. Or close to it. Hundred kilometres from Barcelona you can find Salou. My points go to that beach destination as well!


I already mentioned the Costa del Sol. Its' most popular cities, at least among tourists, are Fuengirola, Marbella, Malaga, Nerja, Benalmadena and Torremolinos. In fact, I have visited all of them and many times. Spain is one of the countries to which it returns every year. In some years, even several times. I also keep in mind that from Costa del Sol you can easily get to Gibraltar, for example by rental car. And from Gibraltar you can easily get to Morocco by ferry, for example.


What is the best travel time?

In Spain you will find destinations for every month of the year. Most people think of Spain as a beach resort, but there is much more. The big cities offer culture even in the middle of the winter months. So you can travel to Spain very well at any time!


Price Range

I think Spain is still an affordable country. Sure I have noticed that the price level is rising there, too, but still goes even properly reasonable prices. For restaurants, however, the price level varies greatly depending on whether you are or not in a touristic area. In places favored by locals, lunch can be obtained for well under 10 euros, while in tourist places 10 euros is pretty much the minimum. In my opinion, the price level in grocery stores is very affordable everywhere - at least if you compare it with Finnish prices.


My daily budget has been about one hundred euros per adult. This budget covers both meals and activities. Activities may sometimes be even more than a hundred euros, but on beach days you don't really spend money. So that covers the activities.


Do we have any plans to travel to Spain?

There are no actual plans, but even without plans, it is clear that we will leave for Spain again when the situation allows. I love siesta and a peaceful life anyway. I love the lovely little streets and souvenir shops. I also love that I can stop at a cafe to enjoy a banana split whenever I want. The question is probably where in Spain we are going next...

keskiviikko 26. helmikuuta 2020

Lähteäkö Kanarialle pakettimatkalle vai omatoimisesti?

Koska meidän Kanariansaarten matkamme lähestyy, on aika pureutua tuohon suomalaisten suosikkikohteeseen hieman tarkemmin. Suurin osa suomalaisista valitsee helpon - ja myös edullisen - pakettimatkan. Kanarialle voi kuitenkin matkustaa myös omatoimisesti varaamalla lennot ja hotellin erikseen. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa, joten tutkitaanpa vaihtoehtoja hieman tarkemmin.

Playa del Ingles 90-luvulla


Espanjalle kuuluvat Kanariansaaret ovat saaneet taas ylimääräistä huomiota Keihäsmatkat-sarjan myötä. Niistä matkoista alkoi Kanarian voittokulku, joka jatkuu edelleen tähän päivään asti. Olen monissa matkailijoiden Facebook-ryhmissä. Niissä monet vähän matkailleet tai jopa ensimmäistä kertaa ulkomaille aikovat kyselevät vinkkejä Kanarialle. Tämä kertoo mielestäni siitä, että Kanarialle on helppo lähteä. Loma-aikoina siellä taitaa olla kohta enemmän suomalaisia kuin espanjalaisia. Vähemmän kokeneille matkailijoille voisin suositella suoraan pakettimatkan tilaamista. Lähes jokainen suomalainen matkatoimisto myy matkoja Kanarialle ja pakettimatkaan saa valittua kaikki aina lentokenttäkuljetuksista lähtien. Ensimmäistä kertaa ulkomailla oleskelevat ja ehkä hieman huonosti kieliä osaavat eivät välttämättä halua lähteä seikkailemaan busseilla ja junilla omatoimisesti. Toki näin paljon matkustavan näkökulmastakin pakettimatka on joskus ok. Se saattaa tulla omatoimimatkaa halvemmaksi.

Itse suosin kuitenkin pääasiassa omatoimimatkoja. Pidän siitä, että saan valita lennot itse ja vaikka vaihtaa hotellia kesken reissun, jos haluan. Maaliskuun Kanarian reissumme on omatoimimatka, jonka järjestelyistä minä olen vastuussa. Lennämme Helsingistä Las Palmasiin Norwegianin siivillä. Lisähintaa lentoihin toivat ylimääräiset laukut, lennolle tilatut ateriat sekä istumapaikat. Näistä emme kuitenkaan halunneet tinkiä, joten kyllä niistä maksaakin mielellään. Hotelliksi valikoitui Maspalomasissa sijaitseva all inclusive -hotelli, josta voisin kirjoittaa oman postauksen paikan päältä. Tällä kertaa all inclusive oli meille siinä mielessä tärkeä, että vietämme reissussa äitini syntymäpäiviä. Se, että juomaa ja ruokaa on aina tarjolla, tuo helppoutta, jota tältä reissulta haemme.

Tein vertailua omatoimimatkamme kustannusten ja matkatoimiston kautta varatun matkan kesken. Selvää on, että pakettimatka olisi tullut halvemmaksi. Tällä kertaa reissuseurueemme matkustuspäivissä ei kuitenkaan ollut joustoa, joten siinä on yksi syy, miksi päädyimme omatoimimatkaan.

Oletko sinä käynyt Kanarialla? Pakettimatkalla vai omatoimisesti? Kumpaa matkustustapaa suosit noin yleisesti ottaen?

Teide


As our trip to the Canary Islands is approaching, it's time to go into that Finns' favorite destination a little more closely. Most Finns choose an easy - and also affordable - package tour. However you can also travel to the Canary Islands yourself by booking flights and hotel separately. Both have their pros and cons, so let's explore the options a bit more closely.

Spain's Canary Islands have once again received extra attention because of the television show Keihäsmatkat (in Finland). Keihäsmatkat started to take huge amount of people to Canary Islands. The destination is still one of the favourite ones for Finns. I'm on many travelers' Facebook groups. There many people who have traveled a bit or are even going abroad for the first time ask for tips for the Canary Islands. Canary Islands seem to be an easy way to start traveling. For less experienced travelers, I would recommend booking a package tour directly. Almost every Finnish travel agency sells trips to the Canary Islands and you can choose everything starting from an airport shuttle. For those who are abroad for the first time, and who are maybe a little poor in languages, may not want to go on a bus and train adventure by themselves. More experienced travelers would choose independent way of traveling. Even though a package tour would be cheaper in many cases.


Personally I prefer to book the flights and hotels separately. I like being able to choose flights myself and even switching between hotels if I want to. In March, our trip to the Canary Islands is independent trip that I'm responsible for the arrangements. We fly from Helsinki to Las Palmas with Norwegian. Extra luggage, board meals and better seats made the prices go higher. However, we didn't want to compromise on these, so we're happy to pay for them. I chose the all-inclusive hotel in Maspalomas. This time all inclusive was important to us in the sense that we are celebrating my mom's birthdays. The fact that there is always a drink and food on offer is the ease we seek for this trip.


I made a comparison between the cost of our own travel and the trip booked through the travel agent. Obviously a package tour would have become cheaper. This time, however, there was no flexibility in the travel days of our travel companion, so that is one of the reasons why we ended up on our own.


Have you been to the Canary Islands? A package tour or independent trip? Which way of traveling do you generally prefer?

Suomenlinna päiväkohteena

 Blogi on viettänyt hetken - tai vähän enemmänkin - hiljaiseloa, mutta nyt taas aktivoidutaan. Olen pistänyt kaiken toivoni siihen, että mat...