perjantai 27. syyskuuta 2019

Pikalomalle Eurooppaan

Olen löytänyt itseni selaamasta Momondon, Skyscannerin ja Norwegianin sivuja. Kesä ja alkusyksy on ollut monilta osin kiireistä aikaa ja nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä käymään jossakin. Toki meillä on matkasuunnitelmia loppuvuodelle ja myös alkuvuodelle 2020. Ne eivät kuitenkaan estä sitä tosiasiaa, että lyhytkin pikavisiitti Euroopassa tekee hyvää aina silloin tällöin.

Suomalaiset suosivat usein muun muassa Lontoota, Barcelonaa, Berliini, Prahaa, Tukholmaa... Kaikki näistä ovat toki mukavia kaupunkeja, mutta ne on jo nähty. Olenkin pysähtynyt miettimään, mitä Euroopan suurkaupungeista on vielä näkemättä.

Tämän hetken vaihtoehdot mielenkiintoisimpine nähtävyyksineen ovat tässä:

Kiova, Ukraina: Kiovan luolaluostari, joka on myös Unescon maailmanperintökohde

Tirana, Albania: kaupungin keskusaukio, eli Skanderbegin aukio (Sheshi Skënderbej)

Chisinau, Moldova: Chisinaun riemukaari


Mitä kohdetta suosittelisit ja miksi? Toki kohde voi olla myös listan ulkopuolelta.


Kun Lontoo,

Barcelona

ja Praha on jo nähty, on aika suunnata muualle.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suomenlinna päiväkohteena

 Blogi on viettänyt hetken - tai vähän enemmänkin - hiljaiseloa, mutta nyt taas aktivoidutaan. Olen pistänyt kaiken toivoni siihen, että mat...