sunnuntai 19. heinäkuuta 2020

Uskaltaisinko jo matkustaa?

Tämän hetken tiedotteen mukaan kaikkea tarpeetonta matkustamista on vältettävä joitakin maita lukuun ottamatta. Poikkeuksien osalta todetaan ulkoministeriön sivuilla näin:

''Poikkeuksena ovat 15.6. alkaen Norja, Tanska, Islanti, Viro, Latvia ja Liettua sekä 13.7. alkaen Alankomaat, Andorra, Belgia, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Kypros, Liechtenstein, Malta, Saksa, San Marino, Slovakia, Slovenia, Sveitsi, Unkari ja Vatikaani.''



Itse emme ole käyneet ulkomailla sitten tammikuun Arabiemiraatteihin suuntautuneen reissun jälkeen. Meidän oli tarkoitus lähteä Espanjaan maaliskuussa, mutta juuri samana päivänä kuin lähtömme olisi ollut rajoituksia alettiin laittamaan täytäntöön ja lentoja peruttiin. Nyt alkaa siis todella tuntua siltä, että voi kun elämä palaisi takaisin normaaliksi. Kaipaan niin paljon jo muihinkin maisemiin.

Toki joitakin pieniä reissuja on tullut tehtyä kotimaassa. Pakko se on kuitenkin todeta, että matkustan itse mieluummin ulkomaille. Toki esimerkiksi Lappi on upea, sitä ei missään nimessä käy kieltäminen. Lapissa on tullut oltua esimerkiksi jouluja, sillä siellä on se oikea joulun tunnelma, mitä ei esimerkiksi lumettomassa Espoossa ole.

Pohjoismaihin?

Instagramin feed täyttyy aika monien lomakuvista jo nyt. Suurin osa suomalaisten lomista näyttää suuntautuvan Norjaan. Se ei sinällään yllätä, sillä Pohjois-Norjaan pääsee helposti vaikka asuntoautolla. Jos siis lentäminen arveluttaa vielä, voi lomalle lähteä omalla autolla. Tanska ja Islanti ovat myös mahdollisia kohteita. Yhteistä näille maille on, että koronatilanne näyttää ainakin tällä hetkellä hyvältä. Islannissahan se ei ole käsittääkseni missään vaiheessa ollut edes kovin paha. Norja ja Islanti ovat sellaisia, jotka ovat minunkin mielessäni pyörineet. Olen myös luvannut käyttää ratsastusta harrastavaa tytärtäni Islannissa ratsastamassa islanninhevosilla. Saa nähdä, milloin tuo reissu toteutuu käytännössä.

Muualle Eurooppaan?

Olen pyöritellyt ajatusta lomasta (eli rantalomasta) nyt jo vähän aikaa päässä. Olen ehdotellutkin kotona Kreikkaa, Maltaa ja Kyprosta. Mieheni oli tosin sitä mieltä, että vielä on liian aikaista matkustaa. Voi siis olla, että seuraamme tilannetta ja lähdemme reissuun syksyllä, jos tilanne sen sallii. Syksy olisi siitäkin parempi aika, että Suomessa ilmat alkaa viiletä, eikä voi enää uida. Kreikassa, Kyproksella ja Maltalla tilanne on kuitenkin toinen.

Kaiken kaikkiaan uskon kuitenkin, että pääsemme reissuun, ja useampaankin, vielä tämän vuoden puolella. Toki on aina mahdollista, että tulossa on toinen aalto. Silloin ei tietenkään lähdetä minnekään. Mutta toivossa on hyvä elää ja niitä rantalomia on mukava odotella. Emme siis tällä hetkellä ole lähdössä minnekään, emmekä nyt varsinaisesti edes suunnittele mitään reissua. Paitsi minä pääni sisällä, kuten aina. Ehkäpä vuoden loppuun mennessä rajat aukeavat esimerkiksi Aasiaan ja pääsemme sinne seikkailemaan...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suomenlinna päiväkohteena

 Blogi on viettänyt hetken - tai vähän enemmänkin - hiljaiseloa, mutta nyt taas aktivoidutaan. Olen pistänyt kaiken toivoni siihen, että mat...